Sajanpäivänäijä

 
Moottorikelkka.jpg
Kelkat parkissa.jpg
Poromies.jpg
Kelkan valot.jpg

“Siekö se oot se sajanpäivänäijä?” tulee useamman poromiehen suusta, kun palaan takaisin Tuiskukurun kämpälle. 

Olen ollut ylhäällä tunturissa hoitamassa yhteyksiä ulkomaailmaan. Jo jonkin aikaa sitten olin havainnut kilometrien päässä lounaassa, Vintilävaaran suunnassa liikkuvat valot. Vajaa kymmenen mönkijää suuntasivat pikkuhiljaa  kohti Tuiskukurua.

Tarkoituksella tulen tunturista alas Tuiskun purolle ilman otsavaloa, kun metsässä näkee kulkea ilmankin, onhan maa valkoisena lumesta. Ylitän puron siltaa pitkin ja pääsen hieman yllättämään vedenhakumatkala olevan poromiehen. Kaveri yhdistää tuvan pöydällä olleet 100 päivän materiaalin ja minut, ja kysyy “Siekö se oot se sajanpäivänäijä?

Lapin paliskunnan poromiesten mönkijät ovat tuvan edessä parkissa ja tuhannen poroa on jätetty yöksi aitaan. Seuraavana päivänä matka jatkuu kohti Vuomaselän erotuspaikkaa. Urho Kekkosen kansallispuistossa liikkuu kolmen eri paliskunnan poroja.

Porukan vanhin käy ensin tervehtimässä asianmukaisesti jonka jälkeen muutama muukin poromies käy kääntymässä ja vaihtamassa muutaman sanan. Porukka organisoituu tehokkaasti ja pian ovat varusteet kuivumassa, tupa lämpiämässä ja ruoka pöydässä. Lihakeittoa käydään tarjoamassa minullekin, mutta sillä kertaa oli valitettavasti kieltäydyttävä.

Äänet tuvassa hiljenevät yksi toisensa jälkeen ja  porukka nukahtaa makuupusseihinsa. Nykyään kuulemma kolmisen yötä on maksimi aika, jonka tulee oltua pois kotoa. Ja jos reissumiehellä kulkee rinkassa kaikki tarpeellinen mukana, ei poromiehelläkään mukanaan turhaa tavaraa ole. Mönkijän takaboksissa kulkee makuupussi, termari ja eväät muiden työssä tarvittavien varusteiden lisäksi. 

Aamu ei ehdi edes kunnolla sarastaa kun Lapin paliskunnan poromiehet ovat jo liikkeellä. Tavarat pakataan mönkijään ja laitetaan lämmintä päälle. Homma jatkuu siitä, mihin se edellispäivän pimetessä jäi. Poroelo siirtyy lauantaiksi Vuomaselkään. Aidalla tehdään vuoden tili.

 
Olli Järvenkylä