Vanhakin vaeltaja uutta oppii

 
Tunturi iltahämärässä.jpg

Hengitys huuruaa tuvassa kun raotan makuupussin huppua. Kaminan lämpö on sammunut ajat sitten, vaikka laitoin sinne paksun halon nukkumaan mennessä ja vetoluukun aivan pienelle.

Lämpöasteita on kuitenkin muutama, eikä vesikään ole jäätynyt ämpäriin. Vetkuttelen vielä jonkin aikaa lämpimässä pussissa ja suunnittelen, miten ja missä järjestyksessä pakkaan rinkkani ja teen aamupalaa. Nousen untuvien välistä raikkaaseen aamuilmaan ja jätän tulet tekemättä. Tuleepahan toimittua ripeämmin ja toisaalta on turhaa lämmittää torppaa yhdelle reissumiehelle, joka kohta puolin häipyy omille teilleen.

Talvi on lopultakin tullut kairaan. Ylhäällä tunturissa on lunta jo 10-30 senttiä, täällä alhaalla jokilaaksossa selvästi vähemmän. Pakkanen on päässyt jo kunnolla puremaan päivälläkin ja öisin elohopea taputtelee mittaria kahdenkympin pykälää. Viimeisellä huoltotauolla teinkin valintoja ja varauduin talven keleihin, jottei se pääsisi yllättämään…ainakaan ihan helpolla.

Talvinen joki.jpg

Olen sen jo aikaisemminkin myöntänyt, mutta sanon vielä kerran; olen ensisijaisesti sulan maan retkeilijä enkä ole talviretkeilystä juuri piitannut. Toki minulla on kokemusta talviretkeilystä ja -leiritoiminnasta, mutta olen niissä mukavuusalueeni ulkopuolella. Siksi olikin mukavaa saada hyviä, arvokkaita neuvoja ja vinkkejä ystävältä, joka työkseen kouluttaa ihmisiä liikkumaan luonnossa. Muun muassa näitä asioita olen huomioinut kohti kylmempiä kelejä siirryttäessä, päästä varpaisiin:

Kaulan alueen lämmön haihtumista vastaan olen ottanut käyttöön fleece-kangasputkihuivin, joka  on niin pitkä, että kangasosan saa vedettyä tarvittaessa korvien ja pään yli punaisen villapiponi alle. Se suojaa silloin myös niskaa tuulelta ja tuiskulta.

Kuoritakin ja -housujen alle lisään tarvittaessa kerroksia. Nyt liikkuessa tarkenee vielä urheilukerrastolla ja ohuella fleece-paidalla, illalla laitan tarvittaessa vielä villapaidan. Toisen urheilukerraston vaihdoin hieman paksuimpaan ja lämpimänpään. Se on käytössä öisin. Jos luvassa on kunnon paukkupakkasia, pakkaan mukaan vielä fleece-kerraston. Sekin taitaa jopa mahtua kuoriasun alle, olenhan reissun aikana laihtunut jo jonkin verran.

Kuuraparta.jpg

Meikäläisen kroppa on kuin vanha dieselkone. Käynnistyy verkalleen kuin heikkoakkuinen auto, mutta kun kierrokset saadaan kohotettua, ei sitä pitele mikään. Tai ainakaan sen lämmöntuotantoa ja hikoilua. Siksi kuljenkin jopa yli kymmenen asteen pakkasessa takin kainalo- ja etuvetoketjut avoinna. Samoin on housujen reisivetoketjujen kanssa. Ne auttavat hieman haihduttamaan ylimääräistä lämpöä, joka seuraa painavan rinkan, ylämäen ja liikkumisen yhdistämisestä. Huippu-urheilijat kuulemma hikoilevat helposti…niin minäkin, ainakin matkalla tunturin huipulle. :D

Rinkasta olen siirtänyt takin / paidan alle kaiken kylmästä kärsivän elektroniikan ja sitä riittää: puhelimen, sateliittipuhelimen, gepsin, kameroiden vara-akut, varapatterit, varavirtalähteet…olo on kuin mallinukella elektroniikkaliikkeen ikkunassa. Kameroiden akut ovat lämpimässä housun taskussa ja rannekekukkarossa, mistä ne saa helposti käyttöön. Yöksi säilön ne makuupussiin.

Veden- ja tuulenpitävien hanskojen lisäksi olen pakannut mukaan nahkarukkaset, joiden sisään juurijajuuri mahtuvat sormettomat. Myös sukat ovat vaihtuneet hieman paksumpiin. Villasukat ovat olleet käytössä koko reissun ajan. Aikaisemmin iltasella crocksien kanssa, nyt myös yösukkina makuupussissa.

Saappaat nuotiolla.jpg

Vaelluskengät jätin tukipisteelleni Tievatuvalle. Katselin tämän viikon sääennusteita ja kun luvassa oli 11-15 asteen pakkasta, päätin ottaa nyt maastoon vanhan liiton huopakumpparit. Tunturin lumessa kahlatessa ja näillä pakkasilla valinta tuntuu oikealta. Pakko on kuitenkin todeta, etteivät ne missään nimessä ole parhaat mahdolliset vaellusjalkineet jalan liikkumiseen, vaan ovat omimmillaan suksilla liikuttaessa. Mutta ne ovat olleet (ainakin toistaiseksi) riittävän lämpimät, huovan saa pois ja saappaat kuivaksi helposti kaminan lämmössä. Vielä auki olevien jokien ja purojen ylitys onnistuu helposti, eikö tarvitse liottaa varpaita jäätävässä vedessä.

Kävin äsken ulkona ja pakkasmittari näytti melkein pariakymmentä. Lankojärven jää urahteli kiristyvän pakkasen myötä ja kuun puolikas sirppi oli noussut vastarannalle Meänteisen kentän ylle. Kello lähenee jo seitsemää ja on aika viritellä reissumiehen makkari yökuntoon. Levitän autiotuvan laverille ilmatäytteisen makuualustan ja untuvamakuupussin, tuoreita hankintoja molemmat. Kyllä näillä pitäisi tarjeta, vaikka ulkona pakkanen paukkuukin. Huhuista huolimatta, vanhakin koira oppii uusia temppuja, tai ainakin tekemään olonsa mahdollisimman mukavaksi.

 
Olli Järvenkylä