Kolmasosa reissusta takana 33/100

Syyskuu kääntyy loppua kohden. Menossa on neljäs reissu ja 33. päivä. Reitit ovat vieneet minut eri puolille Urho Kekkosen kansallispuistoa ja sen monipuolisiin maastoihin. Lähtöpaikkoina ovat olleet tähän mennessä Karapulju Luirojoen varressa, Raja-Jooseppi, Ruijan polun pää Sompiojärven rannalla ja Aittajärvi. 

Vuorokausirytmi
Vuorokausirytmini on alkanut noudattaa pitkälti auringon nousu- ja laskuaikoja. Illalla leirissä ei kovin kauaa viitsi istuskella itsekseen nuotion ääressä pimeän tultua. Se tulee noin kahdeksan aikoihin, ja varsinkin jos seuraa ei ole, makuupussi kutsuu yhdeksän jälkeen, viimeistään kympiltä. 

Yhdeksän, kymmenen tunnin unien jälkeen on mukava herätä seitsemän maissa. Olen tosin muutaman kerran nukkunut hyvällä omallatunnolla melkein kellonkin ympäri… Kylkeä on mukava kääntää varsinkin jos aamulla sade ropisee laavun kattoon.

Suhjuisia kelejä
Jos joku haaveili löytävänsä syyskuussa tunturista leiskuvia ruskan värejä, aurinkoisia päiviä ja öistä revontulien leiskuntaa, on taatusti joutunut pettymään.

Viimeisten viikkojen sää on ollut sumuista, sateista ja pääsääntöisesti pilvistä. Kirkkaita, aurinkoisia päiviä on jaksoon mahtunut ihan muutamia. Tuuli ravisteli märän kesän jäljiltä ruskistuneet lehdet alas koivuista hyvissä ajoin ennen ruska-aikaa. Ylhäällä tunturissa tarjolla oli edes himpun verran maaruskaa.

Revontulia ei ole tarvinnut paljon tiirailla, kiitos pilvisen sään. Niinä muutamina kirkkaina pakkasöinä ei taasen ole loimulähetyksiä ollut saatavilla. Eilen illalla, hieman ennen sateen alkua, saimme täällä Sarviojan telttailualueella seurata hetken verran kun repolainen häntineen pyyhkäisi menemään pitkin taivaankantta. Mutta eiköhän niitä kirkkaita pakkasöitä vielä ole luvassa… ihan riittävästi.

Palvelujen puisto
Urho Kekkosen kansallispuiston yksi vahvuus ja suosion syy lienee se, että puiston ympärillä on erittäin kattava palveluverkosto. Alueen yrittäjät täydentävät monipuolisella tarjonnallaan Metsähallituksen Luontopalvelujen infraa. On kyse sitten majoitus-, ravitsemus-, kuljetus- tai ohjelmapalveluista, niin valinnan varaa löytyy.

Itse olen päässyt nauttimaan tähän mennessä RM Poroerän, Kemihaaran Loman ja nyt viimeksi Tievatuvan loistavasta palvelusta. Niistä ei ole kuin hyvää sanottavaa! 

Vuonna 1962 perustettu Tieva, kuten Tievatupaa tuttujen kesken nimitetään, on alueen vanhin retkeilykeskus (Kyllä, vanhempi kuin esimerkiksi Kiilopää), jonka mainio sijainti kansallispuiston rajalla mahdollistaa suoran lähdön ja paluun niin lumen kuin sulan maan aikana. Tieva soveltuu sekä ryhmille, pienemmille porukoille että yksinään liikkuville retkeilijöille. Majoitusvaihtoehtoja on perinteisestä tukkikämpästä moderneihin hotellihuoneisiin. Paikan isäntä Pertti Tammiselta löytyy mainiot retkeilyvinkit ja häneltä kannattaa myös kysyä, jos kullankaivuu kiinnostaa.

Olen ottanut neuvoa Kullervo Kemppisen (Lumikuru, 1958) sanoista ja hieman lyhentänyt päivämatkoja ja ajoittain yöpynyt samassa paikassa useamman yön. “Emme nimittäin harrastaneet mitään känsämaratonia, vaan olimme lähteneet tutustumaan tunturimaahan kaikessa rauhassa.”

Viisaita sanoja. Taidanpa lounaan jälkeen kömpiä makuupussiin päiväunille…