Riisitunturi
Melkein perillä.
Sunnuntain sääennuste uhkaili rankkaa vesisadetta illasta aamuun saakka. Telttailun ja varusteiden kastumisen sijasta päätin yöpyä Riisitunturin autiotuvalla. Jätin fillarin portin katokseen suojaan ja talsin ylös rinnettä jo alkaneessa tihkusateessa.
Katoksesta puuttui katto, joten pyörä piti peitellä vielä pressulla.
Oulangan tavoin Riisitunturikin oli minulle jo ennestään tuttu monilta tykkylumi- ja revontuliretkiltä. Nyt näin sen ensimmäistä kertaa lumettomana, ja kyllä erämainen tunturimaisema on kiehtova myös kesäaikaan. Kasvillisuutta löytyi huomattavasti enemmän, kun pienimpiä puita ja puskia ei ollutkaan peittämässä metrinen lumikerros.
Silti tykkyluminen Riisitunturi on niin taianomainen näky, että jos täytyy valita, kannattaa käydä siellä mieluummin talvella.
Huonon retkeilysään ansiosta sain olla tuvassa yksin koko yön. Tein tulet, napostelin eväitä, kirjoittelin vieraskirjaan. Kuuntelin makuupussissa kuinka pikkulintujen piipitys vaihtui sateen ropinaan. Näihin ääniin oli helppo nukahtaa.