Raato
Lähdin siis Lemmenjoelta illalla, suunnitelmana viettää toinen yö ja päivä 60km:n päässä Repojoen varrella kansallispuiston toisessa osassa. Sallavaaralle vievä polku ei kuitenkaan ollut kunnolla talutettavissa, joten sekin osa Lemmenjoesta jäi sitten näkemättä.
Kello oli paljon ja palasin tielle väsyneenä. Etsin pitkään hyvää leiripaikkaa ilman tulosta. Kun viimein käänsin pyörän pois tieltä metsään, minua odotti hyvin epämiellyttävä näky.
Tarkemmin ajatellen, ei minua oikeastaan vielä pahemmin nukuta.
Tosimieshän ei pienistä hätkähdä, mutta minussa poron raato herätti jo hieman alkukantaista pelkoa. Olin yhdeltä yöllä Pohjois-Lapissa erittäin hiljaisen Inari-Kittilä -tien varrella paikassa, jossa oli hiljattain ollut petoja. Ja etsin sopivaa kohtaa, missä voisin maata tajuttomana vähintään kymmenen tuntia pelkän ohuen telttakankaan suojaamaana. Luikin takaisin tielle ja poljin tavallista ripeämmin, pälyillen metsään huolestuneena.
Muutaman kilometrin kuluttua järki voitti. Retkeilijöitähän liikkuu luonnossa tuhansia, ja loppujen lopuksi aika harva joutuu syödyksi. Tilastojen mukaan olin turvassa - ja mihin elämässä voi luottaa jos ei tilastoihin? Etsin uuden mahdollisimman vähän kuolleita eläimiä sisältävän telttapaikan kansallispuiston rajalta. Tutkin maata hyvän aikaa karhun tai suden jätösten varalta, kunnes muistin etten tunnistaisi kumpaakaan vaikka näkisin.
Merkkasin sentään reviirini huolellisesti ennen nukkumaanmenoa.