Vastatuuli
Kun raotin aamulla silmiäni laavun lattialla, valkokaulainen hiiri tapitti minua uteliaana nurkan raosta. Aivan kuin varmistaakseen, että olin herännyt. Samalla selvisi, kenen olin kuullut yön aikana narskuttavan makuualustaani, oletettavasti toivoen vaahtomuovin olevan syötävää.
Herätyksen huvittavuus hälveni, kun tajusin ettei tuuli ollut tyyntynyt lainkaan. Tieto sai minut suorastaan pahalle päälle. Antakaahan kun kerron miksi. Vastatuuleen polkeminen on nimittäin yksi inhottavimpia asioita retkipyöräilyssä. Ja elämässä yleensä.
Ehkä tuulta ei huomaa kevyellä pyörällä, mutta kun fillari painaa kuin nuori virtahepo ja kaikki laukut toimivat purjeina, alkaa keskinopeus jo romahtaa. Eteneminen on helppoa ja hauskaa kuin ankkuri pohjassa soutaminen. Korvissa pauhuu jatkuvasti, ja vaihtelua tuskaan tuovat ainoastaan vieläkin kovemmat tuulenpuuskat.
Eikä kyseessä edes ollut mikään tavallinen puhuri, vaan "hyvää iltaa, myrsky on katkonut puita ja tuhannet ovat ilman sähköä" -tason myräkkä.
Tervetuloa Syötteen kansallispuistoon. Nämä rajakyltit ovat yleensä sinisiä, mutta tuuli lienee repinyt maalin irti.
Pääsin lopulta neljässä tunnissa reilun 20 kilometrin päässä odottavaan Syötteen kyläkauppaan. Päätin levätä pari vuorokautta.