Päijänne
Päijänteen kansallispuistoon tutustuminen ei mennyt hyvin.
Leivonmäeltä saavuin kolmelta yöllä Sysmän Päijätsaloon, jossa sijaitsee puiston alueella näkötorni ja nuotiopaikka. Heti parkkipaikalla kävi selväksi, että juurakon ja mäkien vuoksi pyörää ei voi taluttaa kummallekaan. Ei edes pirteänä päiväsaikaan, saati väsyneenä pimeässä. Otin makuupussin kainaloon ja suuntasin torniin nukkumaan. Ainakaan näin syksyllä ei enää tarvinnut suojautua ötököiltä.
Luontopolku lintutornista.
Aamulla paremmassa valossa ihmettelin omituista laatikkoa aivan silmien edessä. Löysin elämäni ensimmäisen oikean geokätkön! Käyhän se näinkin. Oikeastaan tämä oli jo kolmas kätkö, jonka alla olin nukkunut. Kaksi edellistä vain olivat löytyneet laavuiltani paikalle osuneiden kätköilijöiden toimesta. Tällä kertaa kirjasin nimeni listaan.
Vierailun hyvä onni päättyikin sitten siihen. Kansallispuiston pääkohde ovat saaret, joilla minun piti viettää toinen yö. Mutta seuraavat kaksi päivää olivat täynnä uupumusta, epäonnistunutta veneen etsintää, liian huonoa keliä vesillä liikkumiseen sekä juuri minuutteja aiemmin ovensa sulkeneita kauppoja.
Kuhmoisiin päästyäni olin väsynyt, äkäinen ja epätoivoisena luovuttanut toiveen puiston saarissa vierailusta. Päijätsalossa yöpyminen sai luvan riittää. Päätin poiketa reitiltä 30km lenkin verran parantaakseni oloa Päijänteen lempipaikassani - Ruolahden retkisaunassa. Viiden euron puumaksulla saa kuka tahansa lämmittää saunaa kauniilla paikalla järven rannalla. Kävin nauttimassa palvelusta jo viime kesänä, silloin vasta alkumatkasta.
Kuten jo mainittua, en ole saunaihmisiä. Minulle saunominen on lähinnä peseytymistä varten. Mutta kun on tarpeeksi likainen - ja minä olin - kunnon pesu kuulostaakin jo ihanalta. Unelmoin polkiessa saippuasta ja lämpimästä vedestä.
Perillä odotti katastrofi. "Päijänteen virkistysalueyhdistys ei enää ylläpidä kohdetta." Sauna oli myyty pois yksityiskäyttöön. Ja naapurin mukaan vasta viikkoa aiemmin.
Perkele.
Ja eikun takaisin.