Suomenlahti
Apua! Minut on jätetty yksin autiolle Suuri-Pisin saarelle Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Ainoa toivoni on pitää nettipäiväkirjaa ja odottaa pelastajia.
Päivä 1
Tutkin ympäristöäni. Edellinen merkki ihmisestä on Ruotsin kuninkaan kalliokaiverrus vuodelta 1777. Täällä saattaa mennä tovi. Päätin tehdä hätämerkin lentokoneita varten. Siihen meni koko aamu. Näkyyköhän se ilmasta?
Löysin jalanjäljen! Se ei voi olla omani. En siis ole yksin. Toivottavasti sen omistaja on ystävällinen. Voisin nimetä hänet jonkun viikonpäivän mukaan.
Jalanjälki oli sittenkin minun. Olenkohan ollut saarella liian kauan? Alan tulla höperöksi. Heikottaa - en ole syönyt kahteen tuntiin. Voiko nälkään kuolla? Päätän säästää energiaa nukkumalla päiväunet.
Heräsin meteliin. Kannibaalit olivat saapuneet purjeveneellä rannalleni! Kuuntelin kauhulla nuotion rakentamista ja lihan paistoa. Onneksi telttani on metsän suojassa, eivätkä saariston alkuperäisasukkaat nähneet minua. Jatkoin torkkumista.
Heräsin illaksi syömään ja uimaan. Veneitä ei enää näkynyt. Tein pullopostia, mutta heitto jäi vajaaksi ja lasi särkyi kalliolle. Hitto. Se oli ainoa pulloni.
Katselin auringonlaskua. Onkohan saarella tiikereitä? Parempi palata takaisin telttaan nukkumaan.
Päivä 2
Pelastus! Ensin luulin jo kannibaalien palanneen, kun heräsin aamulla teltan heilumiseen. Siellä olikin vain ennen aikojaan hakureissuun tullut kippari. Täytyykö sitä nyt kesken unien tulla pelastamaan? Melkein lähetin ukon takaisin, mutta järki voitti ja aloin purkaa leiriä. Varoitin lähtiessä lasinsiruista.