Ensilumen odotusta Muotkalla

 Ohut lumikerros muotkatunturilla.

Inarin Kaamasesta kääntyy tie kohti Norjan rajaa. Utsjoen Karigasniemeen vievä tie on suora, kuin viivoittimella karttaan vedetty. Tie on saanut uuden päällysteen ja musta asfaltti halkoo lokakuun alun harmaata tunturimaisemaa. Sääennuste oli luvannut Lappiin ensimmäisiä lumisateita. Lännessä lunta oli tullut jo aamusta ja ensimmäiset hiutaleet leijuvat taivaalta iltapäivän hämärässä.

Ensilumen ennusteista innostuneina päätimme lähteä kaverini Rebeccan kanssa päiväpatikalle Muotkatuntureille ja suuntasimme kohti Muotkan Ruoktun tunturikylää. Hieman ennen Peltojoen varteen saapumista alkaa lunta sadella harvakseltaan. Kaksi hirveä seisoo tien vieressä ja toljottaa ohikiitävää autoa. Ihmettelen, kuinka hyvin ne sulautuvat tien varren puiden ja pensaiden joukkoon vaikka syksyn tuuli on niistä jo lehdet riipinyt.

 Virtaa ylittämässä.

Jätämme auton Muotkan Ruoktun pihaan ja nakkaamme reput selkään. Olen valmistautunut jäämään myös yöksi, sillä tarkoitus on valokuvata Muotkan maisemaa ensilumen saavuttua. Ylitämme Peltojoen maantiesiltaa pitkin ja painumme maastoon. Seuraamme jokea ylävirtaan ja sade sankkenee hiljalleen. Maahan sataa noin sentin lumikerros melko nopeasti. Pimeän tuloon on vielä viitisen tuntia.

Ylitämme Peltojokeen laskevan puron pientä puusiltaa pitkin. Viereinen suo on jo hieman kohmeessa, mutta edelleen saa olla tarkkana, mihin jalkansa laskee. Rebecca on liikkeellä vaelluskengillä, mutta itse valitsin kumisaappaat, sillä uumoilin kelin kääntyvän plussalle ja maaston märäksi. Jäykistetyllä pohjalla varustettu vaelluskumppari osoittautuu hyväksi valinnaksi.

 Vedenpitävät kengät ovat kylmällä ilmalla tärkeät.
 Meno vielä hymyilyttää.

Nousemme hiljalleen kohti Jäkäläpäätä ja avotunturin puurajaa. Lunta tulee koko ajan lisää ja lämpötila nousee samalla plussan puolelle. Olin haaveillut kirkkaasta kelistä joka mahdollistaisi ensilumen valkaiseman tunturimaiseman valokuvaamisesta, mutta luonto päätti toisin. Raikkaan pakkasilman sijaan ilma muuttuu kosteaksi ja sumuiseksi.

Pienimmät lammet alkavat olla jo jäässä.

Polku näkyy hyvin maastossa, myös avotunturissa vaikka näkyvyys muuten alkaa heiketä. Näkymät ylhäältä tunturilta olisivat varmaankin hulppeat, jos vain näkisi pidemmälle. Märkä lumi kasaantuu tuulen mukana poskeen, reppuun ja vaatteisiin. Maisema täyttyy valkoisen ja harmaan sävyistä. Rinteen pienet puronorot juoksevat mustina harmaan jään ja valkoisen lumen väleissä.

 Kota siintää kaukana.

Lopulta polku kääntyy laskuun kohti tunturikoivikkoa. Hiljalleen sumuisen maiseman keskeltä erottuu kurun pohjalla oleva kota. Pudistelemme oviliepeestä märät lumet pois ja kömmimme sisään. Jäljistä päätellen ei laavulla ole käyty aivan äskettäin. Polttopuita ei ole, mutta laavu antaa silti suojan tuiskulta ja tuulelta. Tuulen suoja tuntuu luksukselta ja vaihdamme lämmintä ja kuivaa vaatetta päälle. Haen vettä läheisestä, vielä vapaana solisevasta purosta.

 Kota tarjoaa tervetulleen suojan säältä.
 Reppuretkeily onnistuu kaikenlaisessa kelissä.

Kello on vierähtänyt jo yli kuuden kun pakkaamme reppumme paluumatkaa varten. Kuuman juoman ja eväsleipien ansiosta matka etenee jälleen vauhdilla. On alkanut jo hämärtää ja valoisaa olisi vielä noin puolitoista tuntia. Alempana jokilaaksossa lunta on jo viitisen senttiä ja se on märkää. Oksilta tippuu jo vesipisaroitakin.

Edessämme, lähempänä joen rantaa näkyy valoja, jotka paljastuvat otsalampun valoiksi. Emme ole pitäneet omia otsalamppujamme päällä, sillä silmämme ovat tottuneet hiljalleen hiipineeseen hämärään. Tulemme retkeilyseurueen valopiiriin hieman yllättäen, ”pimeästä ja puskasta”, vaikka hieman yritän pitää ääntä ja kröhiä leiriä lähestyessä.

 Hämärä saapuu.

Puiden katveessa porisevat retkikeittimet ja lähistölle on pystytetty muutama teltta. Useammasta sukupolvesta koostuva seurue on aloittelemassa omaa vaellusreissuaan ja suuntana heillä on Muotkatunturin erämaa-alueen laidalla sijaitseva Koarvikods. Vaihdamme pikaiset kuulumiset ja jatkamme viimeiset kilometrit takaisin tien varteen. Vasta aivan loppumetreillä on otsalamput sytytettävä, sillä joenvarsimetsikkö alkaa olla sysipimeä.

Autolle palaamme väsyneinä ja märkinä, mutta tyytyväisinä. Saimme kokea häivähdyksen tulevasta talvesta Muotkatuntureilla. Kunnon talvi antaa vielä odotuttaa itseään.