Yön yli hiihtoretki Kaamasen metsäjärvillä

Talven aikana oli kiteytynyt ajatus, että kun Lapin aurinkoiset kevätkelit koittavat ja hanki alkaa kantamaan, niin täytyy päästä kokeilemaan talviretkeilyä. Meidän piti opiskelujenkin puolesta päästä käytännössä harjoittelemaan talviretkeilyä kahden muutaman yön reissun verran maaliskuun aikana, mutta koronaepidemia tuli sotkemaan nämä kuviot. Ehdimme tosin käydä helmikuussa yhden yön reissun, jolloin majoituimme lumikammeissa.

Opiskelen siis Inarissa, Kaamasessa, Saamalaisalueen koulutuskeskuksessa, luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa. Kun katseli pääsiäisen sääennustuksia, ei voinut enää vastustaa kiusausta ja sitten ryhdyttiinkin tuumasta toimeen. Tässä kokemuksiani ensimmäisestä yksin toteutetusta yön yli kestävästä talviretkestäni.

Taustaa

Tykkään liikkua todella paljon luonnossa myös talvisin. Varsinkin nyt, kun olen jo reilut kahdeksan kuukautta asunut täällä Kaamasessa, on luontoretkiä tullut tehtyä useamman kerran viikossa. Retkeni ovat tähän asti kuitenkin olleet kolmesta seitsemään tuntiin kestäviä päiväreissuja. Kalastus on intohimoni, joten valtaosalla reissuista ovat olleet pilkkivälineet mukana.  Talvi ja kylmä ei siis ole minulle mitenkään vieras tai vastenmielinen asia. Nautin siitä yhtä lailla muiden vuodenaikojen kanssa, mutta yksin en vielä tätä ennen ollut yön yli kestäville retkille uskaltautunut.

Talvi luonnollisesti asettaa retkeilylle erityisvaatimuksia. Täytyy olla sellaiset varusteet, joiden kanssa pystyy selviytyä pakkasolosuhteista ja mieluiten vielä mahdollisimman miellyttävästi. Hiljalleen menneen syksyn ja kuluneen talven aikana olen investoinut retkeilyvarusteisiin. Kun sain vielä kaverilta lainaan talvimakuupussin ja koululta Peltosen metsäsukset, niin ei ollut enää mitään esteitä retkelle. Käyn myöhemmin tarkemmin läpi varusteita, mitä minulla oli reissussa.

Ehkä isoimpana uutena juttuna talviretkeilyssä minulle tuli metsäsuksilla ja ahkion kanssa liikkuminen. Talven aikana on joitain kertoja koulun puitteissa metsäsuksia käytetty ja lumikammiretkellä päästiin kokeilemaan myös aisallisten ahkioden vetämistä muutaman kilometrin verran. Perinteisillä maastohiihtosuksilla on tullut aikanaan hiihdettyä paljonkin, mutta kokemukset metsäsuksista ovat armeija-ajoilta, lähes 20 vuoden takaa. Tosin nyt kevätlukukauden aikana metsäsuksia on koulussa muutamia kertoja käytetty.  

Kun vaelletaan, hiihdetään, retkeillään lihasvoimin, niin fyysinen suorituskyky on myös asia, mikä täytyy huomioida. Luonnollisesti, jos olet hyvässä kunnossa, niin päivämatkat pystyvät olla pidempiä ja pystyt menemään pidempään omalla mukavuusalueella. Pidän itseäni ikäisekseni (38v) hyväkuntoisena, joten en uskonut, että retken fyysiset rasitukset tulisivat olemaan kohtuuttomia. Koska kyseessä oli ensimmäinen yksin tekemäni yön yli talviretki, niin olin mitoittanut päivämatkat maltillisiksi. Olosuhteet olivat vielä kevyen matkaamisen puolella: pakkasyöt, teräshanki ja kauniit aurinkoiset kelit.

Reissusuunnitelma

Asun siis Inarin Kaamasessa, Toivoniemessä. Ajatuksena oli, että ensimmäinen yön yli retki voisi alkaa kotiovelta ja päättyä kotiovelle. Ei tarvitsisi nähdä vaivaa autolla siirtymiseen jonnekin. Näin reissulle olisi matala kynnys ja se olisi kaikin puolin helppo toteuttaa. 

Pohdin myös ensimmäisen yksin tekemäni yön yli kestävän retken pituutta. Kiva olisi ehkä olla useampikin yö, mutta päädyin kuitenkin lopulta siihen, että pelataan varman päälle ja ollaan vain yksi yö. Ottaisin tämän reissun pohjalta kokemukset takataskuun. Kevät on Lapissa vasta aluillaan, niin ehtii tehdä vielä vaikka useampia pidempiä reissuja, jos sellainen kipinä jää kytemään. Lähdetään nyt kuitenkin maltilla liikkeelle.

Jo helmikuussa, koulun moottorikelkkakurssin aikana ajoimme täältä Toivoniemestä Inarijärvelle, Kotkaniemeen, SAKK:n kalastustukikohtaan. Kun täältä lähdetään itään päin, tulee Inarijärvelle matkaa linnuntietä pitkin noin 17 km. Tuolloin, kun moottorikelkoilla ajelimme Kotkaniemeen, kauniit maisemat ja lukuisat pikkujärvet ja lammet pistivät silmään. Tuli sellainen ”ahaa-elämys”, että eipä olisi hullumpaa retkeilymaastoa tämäkään. Tämä asia vain vahvistui, kun muutama viikko sitten pääsin pilkkireissulle moottorikelkan rekikyydille kyseiselle alueelle.

Lisäksi olin kuullut niitä kuuluisia kalajuttuja, että alueen veden voisivat olla ihan kohtuullisia ahvenjärviä ja erityisesti Väynäjärvi olisi kokeilemisen arvoinen paikka. Jos oikein tuuri kävisi, voisi vieheeseen puraista tosi komeakin raitapaita, jopa kiloinen ahven ei olisi täysin mahdottomuus. Kun tutkin tarkemmin karttaa, niin Väynäjärvelle tulisi Toivoniemestä matkaa 6,5 km linnuntietä. Maaston muotoja mukaillen, kun hiihtelisi menemään, niin kokonaismatkaa kertyisi ehkä kilometrin verran enemmän. Moottorikelkkaura menisi myös lähes koko matkan järvelle asti, joten sitä pitkin olisi hyvä hiihdellä. Sallittakoon tällaiset ”avustukset” ensimmäisellä yksin tapahtuvalla yön yli retkellä.

Suunnitelmaksi siis vahvistui lopulta, että lähden liikkeelle Kiirastorstaina iltapäivästä. Hiihdän iltapäivän ja alkuillan aikana Väynäjärvelle (Toivoniemestä n. 7,5 km itään, Inarijärveä kohti). Kun saavun perille, niin ensimmäisenä teltta pystyyn ja päivällisen tekoon. Käyn ajoissa nukkumaan ja heräilen Pitkänäperjantaina samoihin aikoihin auringonnousun aikaan, laittelen aamupalan ja tämän jälkeen pilkin, niin pitkään kuin jaksan. Iltapäivästä, lounaan jälkeen pakkaan leirin kasaan ja lähden hiihtämään takaisin Toivoniemeä kohti. Jos puhtia on, niin voisin vielä pysähtyä pilkille Vuontisjärvelle.

Tällä suunnitelmalla siis lähdettäisiin ensimmäiselle talviselle yön yli retkelleni. 

Keskeisempiä varusteita

Teltta - Bergans Romsdal (kahden hengen teltta)

Romsdal on kolmen vuodenajan teltta, eli ei ole varsinaisesti talviretkeilyyn tarkoitettu. Uskalsin kuitenkin ottaa tämän majoitteeksi tälle retkelle, kun kyseessä oli vain yhden yön reissu ja sääennuste lupasi melko leppoisia kelejä. Nukuin myös samaisessa Romsdalissa, kun kävin viime lokakuussa Kaldoaivin vaelluksella. Tuolloin talvi teki jo kovasti tuloaan Kaldoaiviin ja lunta tuli useampaan otteeseen. Myös silloin tämä Bergansin Romsdal palveli moitteetta, joten se lisäsi luottoa, että sillä selvitään myös tästä reissusta.

Makuupussi – Marmot Trestles 0

Kaverilta sain lainaan Tämän Marmotin Trestles 0 -talvimakuupussin. Kyseessä oli XL -kokoinen pussi, joten olipahan ainakin tilaa pussissa tällaiselle 170 senttisille normaalivartaloiselle miehelle. Tiedän, että runsas tila talvimakuupussissa ei ole lämmön osalta parasta mahdollinen asia. Ei oltu kuitenkaan luvattu äärimmäisen kovia pakkasia, niin arvelin selviäväni ihan mukavasti.

Makuualusta – Exped Downmat 7 lw

Minulla on ollut usein vaikeuksia saada nukuttua kunnolla retkiolosuhteissa. Tämän vuoksi päätin koulun lumikammiretkellä valvotun yön jälkeen panostaa hiukan mukavuuteen ja ostin tämän pumpattavan Expedin. Downmat 7 lw on vielä 65 cm leveä malli, joten siinä on vähän tilaa pyöriäkin. R-arvoksi on valmistaja ilmoittanut 5,9 ja pitäisi eristää hyvin kylmyyttä ainakin -20C asti, joten sillä pitäisi selvitä hyvin viileämmissäkin olosuhteissa.

Kaasukeitin – Primus Gravity III

Ihastuin syksyn retkillä kaasukeittimen helppokäyttöisyyteen ja tämän vuoksi tuli ostettua omaan käyttöön tällä hetkellä mielestäni parhaiten soveltuva Primuksen malli: Gravity III. Kaasukeittimet eivät varsinkaan kovissa pakkasissa ole parhaimmillaan, mutta kun osaa vähän kikkailla, niin kyllä kylmissäkin olosuhteissa saa veden keitettyä. Minulla oli mukana Jetboilin neljän vuodenajan kaasua (luvattu toimivuus -10oC asti) ja varmuuden vuoksi vielä Primuksen talvikaasua (luvattu toimivuus -20oC asti), mutta Jetboilin neljän vuodenajan kaasu pelitti reissulla vallan mainiosti.

Ahkio – Paris Expedition Sled 960

Saimme koulun kautta mahdollisuudet ostaa hyvällä tarjouksella Paris Expedition Sled 960 -ahkiota. Kyseessä on toimivaksi todettu ahkion runko, johon täytyy kuorman kiinnityssysteemeistä ja vetoköysistä alkaen rakentaa kaikki itse. Aloitimme ahkion rakentamista helmikuun lopulla koulun erätaitoviikolla. Tämän jälkeen rakentamista tuli jatkettua omalla ajalla. Kun sain kaverilta vielä 10 metrin pätkän käytöstä poistunutta kiipeilyköyttä sekä pari karabiinihakaa, niin sain viimeisteltyä ahkion vetokuntoiseksi. Tämän jälkeen pulkkaa tuli testailtua muutamalla pilkkireissulla. Kokemukset olivat sen verran hyviä, että tämän uskalsi pakata täyteen lastiin ja lähteä sen kanssa retkelle.

Vihdoin matkaan

Reissukuume alkoi toden teolla puskea päälle Kiirastorstaina. Parhaani mukaan tein kouluhommia vielä aamun ja aamupäivän, vaan puolelta päivin en enää malttanut ja kävin pakkaamaan. Kaunis auringonpaiste veti jo kaikella voimallaan ulkoilmaan ja eihän luonnon kuisketta voinut vastustaa.

Olin kerännyt jo keskiviikkoiltana lattialle kasaan oikeastaan kaikki tarvittavat varusteet, joten suurin työ oli jo tehty. Enää täytyi saada pakattua nämä jotenkin fiksusti. Suurimman osan tavaroista pakkasin Bauerin lätkäkassiin. Mitkä eivät siihen mahtunut, menivät sitten toisena laukkuna mukaan lähtevään pilkkireppuun. Otin matkaan vielä pienen selkärepun, jossa voisi pitää helposti saatavilla matkan aikana tarvittavia asioita, kuten vesipullon ja pientä välipalaa.

Kun viimein pääsin ulko-ovesta ulos ja sain oven lukittua, oli helpottunut olo. Nyt sitä viimein pääsisi matkaan. Koko viikko oli enemmän ja vähemmän tosissaan tehty etäkouluopiskeluita. Välistä se puuduttaa enemmän ja välistä vähemmän, mutta nyt onneksi saisi vähäksi aikaa unohtaa tuon kaiken. Edessä oli sitä, niin merkityksellistä omaa aikaa. Ei vain voi olla parempaa tapaa viettää sitä, kuin kauniissa luonnossa. Oli taas mahdollisuus kiinni totaalisen läsnä olemisen tunteeseen. Toivoin, että tämä retki tulisi ainakin hetkittäin tarjoamaan sitä.

Toisaalta myös oli hiukan jännittynyt olo, mutta kuitenkin kovasti positiivisella tavalla. Edessä oli mukava haaste, mihin olin valmistautunut mahdollisimman hyvin ja nyt oli aika ottaa vähän miehestä mittaa. Uskoin, että tulisin pärjäämään hienosti ja nauttimaan reissusta. Kuitenkin, kun mennään luonnon armoille, niin kaikkea voi sattua. Moneen asiaan voi itse vaikuttaa paljon, mutta ei kuitenkaan kaikkeen. Se on toisaalta osa retkeilyn viehätystä. 

Kun lähdin hiihtämään, niin puin päälle vain ohuet kuorivaatteet ja alle kerraston. Ilma ei olisi juuri parempi voinut olla. Lämpötila oli nollassa ja aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta. Välillä puuskissa oli tuulta jonkun verran, mutta senkin oli luvattu laantuvaksi iltaa kohden. Jo alkumatka osoitti, että vaatetta ei ollut ainakaan yhtään liikaa päällä. En pitänyt mitään kiirettä. Yritin totutella ahkion painoon, mitä kieltämättä siinä varmaan lähemmäs 30 kiloa olikin. Oli kuitenkin ilo huomata, kuinka vaivattomasti se liukui lumen päällä. Myös suksilla oli nautinto sujutella ja lähes liu’utella eteenpäin. Suurelta osin jäinen teräshanki teki matkaamisesta kyllä melkoista herkkua. 

Jos alkumatkasta oli jotkut koulu- tai arkihuolet kaihertaneet mielen päällä, niin ne kyllä korvautuivat heti ensimmäisten kilometrien aikana paljon positiivisimmilla ajatuksilla. Viimeistään Vuontisjärvellä turhasta suorittamisesta oli päässyt irti ja pystyi nauttimaan vain siitä hetkestä. Oli ilo myös huomata, kuinka vaivatonta liikkuminen oli. Ei tarvinnut mennä lähellekään limitillä ja matka taittui kuitenkin kivasti.

Olin suunnitellut reitin siten, että se kulkisi itään päin kelkkauraa mukaillen. Useat järvet olivat selkeimmät reittipisteen matkan aikana. Asun käytännössä Vastusjärven rannalla. Seuraavana järvenä reitin varrelle sattui Vuontisjärvi, sitten Kuivajärvi, siitä seuraavana Saarijärvi ja lopulta runsaan seitsemän kilometrin taivaltamisen jälkeen edessä olisi Väynäjärvi.

Matka Väynäjärvelle oli melkoisen vaivatonta. En katsonut kellosta tarkkaa aikaa, mutta ei matkaan pienten juoma- ja välipalataukojen kanssa ainakaan paljoa yli kahta tuntia kulunut. Isoimmat haasteet liittyivät ahkion ohjaamiseen alamäissä ja sellaisilla alueilla, missä oli enemmän puita. Tämäkin alkoi kutenkin sujua paremmin, kun oppi paremmin ennakoimaan tilanteita ja ohjaamaan ahkiota tarvittaessa tarttumalla vetonaruun kädellä.

Leiri pystyyn ja illasta nautiskelua

Vaikka kulku Väynäjärvelle olikin suhteellisen vaivatonta, niin kyllä siinä huomasi jotain tehneensä, kun viimein sai istahtaa ahkion päälle ja lepuuttaa jalkojaan. Oli kyllä hieno tunne, kun määränpää oli saavutettu ja tiesi, että enää sille päivää ei tarvinnut ahkiota lähteä vetämään. Pohdin siinä istuskellessa matkan kulkua. Suunnistuskin oli onnistunut ihan hyvin, vaikka ei se kovin iso haaste ollut kuin valmista kelkkauraa pitkin pystyi tulemaan lähes koko matkan. Mutta siitä huolimatta halusin koko ajan olla kartalla, missä mennään. Eihän sitä lopulta ihan varma voi itselle tuntemattomalla alueella olla, mihin ura lopulta vie.

Minulla ei ollut tällä kertaa saatavissa paperisia karttoja. Tämän vuoksi turvauduin puhelimella toimivaan Maastokartat -sovellukseen. GPS -paikannuksen ollessa päällä oli helppo seurata matkan etenemistä. Minulla oli mukana myös varavirtalähde, jolla voisi puhelimen ladata tarvittaessa parikin kertaa täyteen. Sen verran lyhyt reissu oli kuitenkin tulossa, niin yhdellä latauksella varmasti selvittäisiin. Jos virran kanssa meinaisi tulla ongelmia, niin akun kestoa voisi merkittävästi pitkittää puhelimen pitämistä lentokonetilassa, mutta tällä reissulla siihen ei varmastikaan olisi tarvetta.

Löysin telttapaikan järvelle laskevan rinteen idän puoleiselta sivustalta. Oli luvannut illaksi ja huomiseksi länsituulta, joten se olisi varmasti suojainen paikka pitää leiriä, jos vain sääennusteeseen oli luottamista. Seuraavana vuorossa oli teltan pystyttäminen. Vähän enemmän vaivaa vaativa tehtävä kuin kesäolosuhteissa. Tamppasin lumeen suksilla ensin paikan teltalle. Tasoittelin alustan vielä lopuksi lapiolla, niin nukkuminen olisi mukavampaa. Bergansin Romsdal -tunneliteltta kasaantui lopulta vanhasta muistista. Korvasin kuitenkin lumettoman maan telttailuun tarkoitetut maakiilat puukepeillä. 

Päivän taivallus ja leirin pystytys alkoivat vaatia veroaan. Siihen malliin alkoi nälkä kurnia vatsan pohjassa, että täytyi alkaa päivällisen tekoon. Eipä muuta kuin Primus gravity III:nen tulille. Päivälliseksi nautiskelin valmispastoista carbonaraa. Kuitenkin, että saatiin ruokaan myös enemmän proteiinia, niin lisäsin joukkoon ahvenfilettä. Sen verran iloisesti kahdelle hengelle tarkoitettu pussipasta upposi mieheen, että huomasi kyllä, että ihan mukavasti oli ollut kulutusta kuluneelle päivälle. Ja se on kyllä täysin kiistämätön fakta, että luonnossa ruoka maistuu vaan aina ihan pirun hyvältä. 

Illan päälle pakkasin vielä pikkureppuun pähkinöitä, suklaan ja iltateetä. Laitoin sukset jalkaan ja hiihdin läheiselle kukkulalle nautiskelemaan auringonlaskun näytelmästä. Eipä siihen olisi siinä vaiheessa ollut enää mitään lisättävää. Oli todella helppoa uppoutua siihen hetkeen ja nauttia… nauttia auringonlaskusta, teestä, suklaasta ja elämästä. Mikään turha ei ollut sotkemassa ajatuksia.

Pitkäperjantai 

Sääennuste oli luvannut Pitkäperjantain aamun tunneiksi -12C pakkasta. Lämpömittaria minulla ei ollut reissussa mukana, mutta voi olla, että tuossa alavalla paikkaa oli jokunen aste enemmänkin, kun sen verta viileältä tuntui kömpiä lämpimästä makuupussista ulkoilmaan. Tämä tapahtui ”vasta” seitsemän aikaan, eli missasin kyllä auringonnousun aika pahasti. Tuli myös nukuttua äärimmäisen hyvin, kun verrataan aiempiin retkeilyöihini. Ja se puolestaan kertoo siitä, että varusteet ajoivat hienosti asiansa. Koviin retkipatjoihin tottuneena tuntui melkoiselta luksukselta nukkua ilmatäytteisellä patjalla. Myös Marmotin Trestles (makuupussi) piti hyvin lämpöä. Toki minulla oli lisälämpöä tuomassa tuplakerrasto, tuplasti villasukkia jalassa sekä pipo päässä.

Ensitöikseni vetäisin päälle toppatakin ja -housut. Vähän meinasi alkuun viluttaa, mutta nopeasti kroppa siitä lämpeni kauniita aamuauringon maalaamia maisemia katsellessa. Viimeisetkin vilun kareet haihtuivat pakkasaamun, kun sai kroppaan lämmintä kaurapuuroa sekä sopivan tuhtia pannukahvia.

Aamupalan jälkeen pakkasin ahkioon pilkkivarusteet sekä kahvia ja vähän muuta välipalaa. Oli aika lähteä ottamaan mittaa Väynäjärven ahvenista. Ehkä tänään olisi se päivä, kun oikein iso piikkiselkä haluaisi purra minun pilkkiini. Kalastaminen on aina mahdollisuus ja kalan saantiin täytyy uskoa ihan pöljästi. Ei se läheskään aina anna ainakaan vierailta vesiltä, mutta sitten kun saa, niin kyllä se ”positiivari” nauttii ja arvostaa saalistaan enemmän, kuin se ikuinen pessimisti. Siis aina vaan kalaa saamaan, kun kalaan lähdetään!

Useamman tunnin raitapaitaa jään alta metsästin, mutta kyllä tällä kertaa ahven oli hyvin piilosalla. Lopulta lukuisan poratun reiän jälkeen sain muutaman tapahtuman värikkääseen Mutu-leecheen (punainen karvapyrstö, rungoltaan puna-kelta-vihreä). Erehtyipä siihen lopulta pannukarkea kolmesataagrammainen poika-ahvenkin. Sitä sai matalasta vedestä jo vähän aikaa houkutella ennen kuin osui avannon reikään. Kokonaissaalis jäi kuitenkin vain kolmeen ahveneen. Ei siis kovin häävi useamman tunnin reissulta, mutta jotain kuitenkin. 

Kun kala ei halunnut alkaa syödä sen paremmin, niin lähdin pakkailemaan leiriä kasaan ja lounaan tekoon. Leiripaikalle ei tuullut nimeksikään ja keskipäivän aurinko intoutui paahtamaan oikein tosissaan. Sain puuhailla leiriä kasaan flanellipaita päällä. Oli mahtava tunne. Ensimmäistä kertaa pääsin todella maistamaan, millaista Lapin kevät voi olla parhaimmillaan. Purin telttaa vähä vähältä kasaan ja aina välistä istahdin pilkkijakkaralle fiilistelemään luontoa ja aurinkoa. Ei ollut kyllä huolta ja murhetta, mistään arkisesta. Kaikki oli vain tosi hyvin. Elämä oli tässä ja nyt. Olin tosi sisällä siinä. Näitä fiiliksiä olin tälle retkelle lähtenyt hakemaan ja olin iloinen, että niitä sain.

Leirin pakkaamisen ja lounastamisen jälkeen oli aika kiittää Väynäjärveä hienoista kokemuksista, leiripaikasta sekä kalasaalista ja lähteä hiihtämään hiljalleen takaisin Toivoniemeä kohti. Koska minulla oli kiire ei mihinkään, päätin pysähtyä matkalla vielä Vuontisjärvelle liottamaan pilkkiä muutamaan avantoon. Vuontisjärven takuuvarma taimenpaikka ei antanut tällä kertaa isoja säväreitä, mutta sain sentään yhden ahven lisää. 

Vuontisjärveltä oli enää muutama kilometri Toivoniemeen, ehkä kaikkiaan neljä. Kymmenisen kilometriä oli jo tälle päivää matkaa takana, eli oltiin jo melko lailla loppusuoralla. Kulku oli myös helppoa. Ei ollut enää metsäisiä tai mäkisiä osuuksia, lähinnä pelkkää jäällä hiihtoa. Mahtui ohjelmaan tosin nelostien ylitys, mikä vaati suksien jalasta poisottamisen, ensin suksien viemisen toiselle puolelle tietä ja sen jälkeen vielä ahkion raahaamisen tien yli. 

Vaikka jaloissa alkoi jonkun verran painamaankin, niin tahti kuitenkin pysyi hyvänä. Kotiin pääseminen on melko hyvä motivaatiotekijä. Silloin ei pikku väsymyskään tunnu missään. Vasta kotona, kun istahti keittiönpöydän ääreen hörppimään vettä, niin huomasi, että tuli sittenkin laitettua itsensä aikamoisen koville. Oli fyysisesti pehmyt olo. Sellainen fiilis, että oli tullut tehtyä jotain, jossa oli menty jo jaksamisen äärirajoille ja vähän ehkä ylikin. Niin, tulihan perjantain aikana kuitenkin mittariin 15 kilometriä ja torstainakin 10 kilometriä, joten kahteen päivään kilsoja kertyi se 25. 

Ilman kunnollista ruokataukoa ei olisi enää paljon pidemmälle jaksanut. Mutta sitten kuitenkin oli aivan äärimmäisen hieno ja onnellinen fiilis! Oli tullut koettua luonnossa kerrassaan mahtavia tuntemuksia, jossain määrin ylitettyä itseään ja päässyt monta kertaa kiinni siihen hetkessä elämisen tunteeseen. Reissu tarjosi ehdottomasti parhaita tuntemuksia kokonaisvaltaisessa hienoudessaan tämän koronahässäkän alkamisen jälkeen. Kipinä jäi palamaan isosti – Haluan saada tätä pian lisää! Onneksi Lapin kevät on vasta alkupuolella!!

Viimeiset tuumailut ja mitä jäi takataskuun tulevia reissuja varten

Perjantai-iltana uni tuli nopeasti omassa sängyssä. Tuli nukuttua sikeää unta yli 10 tuntia, mikä on minulle todella paljon. Kertoi siitä, että kroppa oli joutunut melko koville ja tarvitsi aikaa palautumiseen. Kun kömmin sängystä ylös, niin olo oli epämiellyttävä. Pitkistä unista huolimatta oli sumuinen ja väsynyt olo. Päätä särki, olin jopa vähän huonovointinen, huulet olivat rohtuneet, posket hehkuivat ja tuntuivat hiukan palaneen keväisessä auringonpaisteessa. Myös fyysisen rasituksen tuomia kipuja oli havaittavissa, kuten lihasjäykkyyttä ja -särkyä, sekä jalkapohjat olivat todella kipeät.

Lopulta oli melko helppo tulla siihen johtopäätökseen, että kärsin jonkinmoisesta nestehukasta. En ollut sittenkään osannut nauttia reissun aikana riittävästi nestettä, vaikka olin tietoinen asian tarpeellisuudesta. Tätä tilannetta parhaani mukaan korjailin lauantain aikana juomalla paljon vettä. Energiavajetta oli luultavasti reissun jäljiltä myös jonkun verran, mitä korjasin syömällä reilusti päivän aikana. Näillä toimenpiteillä olo korjaantuikin huomattavan paljon paremmaksi, kun ehdittiin iltapäivään.

Ahkion kanssa minulla oli reissun aikana hiukan haasteita. Tämä tietenkin luonnollista, kun ensimmäistä kertaa oli naruvetoisella ja itse tuunatulla ahkiolla liikenteessä. Ensimmäinen iso korjattava asia, että tavarat tulee aina pakata siten, että kaikki ulokkeet jäävät ahkion sisälle. Vaikka lapion varsi oli vain vähän ahkion keulan ulkopuolella, niin yllättävän hyvin se onnistui löytämään kaikki puut ja oksat lumen pinnalta. Vaikkei kiire ollutkaan mihinkään, niin kyllä se yllättävän ärsyttävää oli pysähtyä ahkiota irrottelemaan.

Ahkio myös haki kovalla lumella sivusuunnassa melko paljon omaa linjaansa, eli se ei läheskään aina tullut suoraan selän takana. Metsäisillä osuuksilla tämä haittasi aika ajoin menoa. Tätä saataisiin varmasti korjattua sillä, että asentaisi pohjaan jonkinlaiset ohjuriraudat. Näin ahkio tulisi linjakkaammin perässä.

Täytyy myös jossain kohtaa miettiä parempaa ratkaisua vetoköyden kiinnittämiseksi lantiolle. Nyt minulla oli vain paksu kiipeilyköysi pari kertaa kiepautettu lantion ympäri. Tämä meinasi erityisesti ylämäkiosuuksilla painaa ikävästi lantiolla. Täytyy ehkä investoida vetovaljaisiin tai rakentaa kiinnitysratkaisu jonkun retkeilykäyttöön tarkoitetun repun yhteyteen. 

Ja sitten vaan lisää treeniä ahkion kanssa liikkumisesta. Kun kokemuksen myötä taidot karttuvat, niin hommasta tulee vieläkin miellyttävämpää. Ahkion ohjaaminen metsäisillä osuuksilla oli aika työlästä. Samoin lisää treeniä tarvitaan siitä, miten mäkien laskeminen ahkion kanssa onnistuu parhaiten. Suurin ongelma tässäkin oli, että ahkio meinasi hakea linjaansa liikaa sivusuunnassa. Syntyi jopa pieniä vaaratekijöitä, kun ahkio lähti alamäessä, jossa oli jonkun verran vauhtia, hakemaan linjaansa. Jokainen voi kuvitella, että ei ole kovinkaan miellyttävä pysähdys, jos kovemmassa vauhdissa ahkio törmää puuhun. 

Huolimatta siitä, että tässä tulikin paljon kehitysideoita ahkion osalta, niin moni asia toimi jo nyt todella hyvin. Ennen kaikkea ahkio liikkui kevyesti perässä painavallakin kuormalla. Kuormansidontaratkaisut olivat riittävän hyviä, että isonkin kuorman sai tukevasti kiinnitettyä ahkioon. Myös kiipeilyköydestä rakennettu vetoköysi ajoi asiansa erinomaisesti. Tälläkin ahkiolla talviretkeily onnistuu jo hyvin, mutta yllämainituilla tuunauksilla siitä saadaan vieläkin miellyttävämpää.

Isot linjat reissun osalta olivat kohdallaan. Päivämatkat olivat suunniteltu sopiviksi (to n. 10 km ja pe 15 km). Suunnistuksen kanssa ei ollut ongelmia. Varusteet olivat kunnossa. Teltta toimi hyvin, makuupussi oli riittävän lämmin, Expedin pumpattava makuualusta oli mukavan pehmeä ja eristi lämpöäkin hyvin. Vaatetuspuoli toimi myös hyvin. Ruokaa oli riittävästi ja ruuan laittaminen kaasukeittimellä onnistui ilman ongelmia. Termospulloissa oli koko ajan lämmintä juomista saatavilla. Varavirtalähteillä sai ladattua kännykkää retken aikana. Reissun aikana ei tullut mieleen mitään sellaista, mitä reissulta olisi puuttunut. Jos alimitoitettu nesteen nauttiminen jätetään pois, niin mieleen ei tule mitään sellaista, mitä haluaisin tehdä toisin. Takana siis kaikin puolin erinomaisesti onnistunut ensimmäinen yli yön kestävä talviretki Lapin luonnossa.

Ja kuten sanoin, niin kipinä talviretkeilyä kohtaan jäi roihuamaan vahvana! Lisää pakko saada vielä tämän kevään aikana ja sitten toivottavasti mahdollisuus useamman yön reissuun!!

Varustelista

• Peltosen Metsä-sukset ja sauvat

• Ahkio

• Teltta: Bergans Romsdal (2 henkilöä)

• Makuualusta: Exped Downmat 7 lw

• Makuupussi: Marmot Trestles 0

• Kaasukeitin: Primus Gravity III

• Kattila 1,5 l

• Kattila 1,0 l 

• Kuksa

• Kaasusäiliöt: Jetboil 450 g (4 vuodenajan) ja Primus talvikaasu 230 g

• EA-tarvikkeita

• Tulitikut

• Puukko

• Merinovillakerrasto

• Fleece -kerrasto

• Ohuet merinovillasukat

• Paksut merinovillasukat

• Villasukat

• Flanellipaita

• Fleece-takki

• Kuorihousut

• Kuoritakki

• Paksu toppatakki ja toppahousut

• Pipoja 2 kpl

• Puffi 2 kpl

• Hiihtohanskat

• Lämpökintaat

• Termospullot: Thermos 1 l ja Phoxx 0,3 l

• Kuksa

• Muovipusseja

• Hammasharja ja tahna

• Tiskiharja ja -aine

• Kosteusvoide

• Aurinkolasit

• Kaira

• Ja kalastusvarusteita ihan liikaa…

Ruuat 

• Pastacarbonara (pastapussi)

• Italianpata (pastapussi)

• Ahvenfilettä

• Paketti grillimakkaraa

• Tonnikalaa 2 prk

• Kaurapuuro annospussit

• Voita

• Suolaa

• Sitruunapippuria 

• Kaakaota

• Teetä

• Pannukahvia

• Proteiinipatukoita 3 kpl

• Pähkinöitä ja rusinoita

• Fazerin sininen suklaalevy

• Omena, 1 kpl

• Mandariini, 1 kpl