Kultaa ja lampaita Lemmenjoen kansallispuistossa

Nousen Tintin kipparoimaan jokiveneeseen Ahkun tuvan rannassa. Olen lähdössä Metsähallituksen suunnittelijoiden mukaan Lemmenjoen kansallispuiston kultamaille, tapaamaan kullankaivajia ja retkeilijöitä. Paluumatkalla tarkoitus on myös käydä Kaapin Jounin tilalla katsastamassa kesän viimeisiä lammaspaimenia.

Lemmenjoen kansallispuiston suosituin lähtöpaikka on Njurkulahden kylä, mistä retkeiljä pääsee suoraan merkityille reiteille. Varteenotettava vaihtoehto on myös venekyyti kansallispuiston sydämeen ja osa retkeilijöistä varaakin kuljetuksen jompaan kumpaan suuntaan. Lemmenjoella kuljetuspalveluita tarjoaa useampi yrittäjä. Yhteystiedot ja aikataulut löytyvät täältä. Suomen suurimman kansallispuiston esitteen voit ladata täältä.

Keskikesällä vuorovene liikennöi kahdesti päivässä, kello 10 ja 17. Elokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin ajetaan vain iltavuoro. Reilun kahdenkymmenen kilometrin venematka Njurkulahdesta Kultahaminaan kestää noin puolitoista tuntia. Kultahaminasta paluukyyti lähtee kello 18.40 ja se on takaisin Njurkulahdessa iltakahdeksan maissa. Ryhmien kannattaa varata ennakkoon oma kuljetus.

Kaikkien aikojen suomiretkeilykesä on näkynyt myös Lemmenjoen kansallispuistossa. Alueella sijaitsevat käyntilaskurit ovat kesän loppuun mennessä rekisteröineet kolmisentuhatta käyntikertaa edelliskesää enemmän. Kansallispuiston suosio näkyy myös maastossa. Vastaan tulee yksittäisiä vaeltajia, pariskuntia ja kaveriporukoita. Porvoon Kansalaisopiston vaellusporukka on yksi esimerkki alueella liikkuvista ryhmistä.

Kultahaminasta jatkamme Metsähallituksen huoltotuvalle, joka sijaitsee Morgamojan Kultalan lähellä. Matkalla poikkeamme Lemmenjoen kullan ensimmäiselle löytöpaikalle, joka on osa pari vuotta sitten avattua Kultareittiä. Illan viileys saapuu tunturiin ja saunasta tullessa on aikaa seurata tyynen tunturikoivikon ylle syttyviä tähtiä. Uni nappaa mukaansa samoin tein kun pääsen makuupussiin.

Seuraavana aamuna heräämme kirpeän aurinkoiseen säähän ja lähdemme kipuamaan kohti Pellisenlakea ja sieltä edelleen Miessijoella sijaitsevalle Pihlajamäen kämpälle. Kultareitin varrella olevaan pihapiiriin saapuminen on kuin astuisi kullankaivuun historian ulkomuseoon.

Kullankaivaja Heikki Pihlajamäki saapui Lemmenjoelle jo 1950-luvun alussa ja siirtyi pysyvästi Miessille 1960-luvun lopulla. Miessin kuvernööriksikin tituleerattu Pihlajamäki asui turvekattoisessa kämpässään ympärivuotisesti.

Metsähallituksen erikoissuunnittelija Kirsi Ukkonen vaihtaa kuulumisia Pihlajamäen naapuripalstalla kaivavan Pekka Itkosen kanssa. Myös Itkonen on alueen pitkäaikaisia kullankaivajia. Hän saapui ensi kertaa Lemmenjoelle 1970-luvun puolivälissä. Itkoselta tulee muutamia ideoita, kuinka Kultareitin opastusta voisi kehittää ja Ukkonen lupaa viedä niitä eteenpäin.

Kultareitillä retkeilijöiden tulee pysyä merkityllä reitillä, sillä kullankaivajien pihapiirit ovat yksityisaluetta joita tulee kunnioittaa. Ilman lupaa ei tule myöskään mennä kaivauksille, sillä siellä liikkuminen on erittäin riskialtista. Konekaivuu päättyi Lemmenjoen kansallispuistossa kesällä 2020. Jäljelle jää kaivuualueiden maisemointi ja lapiolla kultaa etsivät kaivajat. Kultareitin varrelle jätetään jonkin verran rakenteita ja koneita kertomaan konekaivuun vuosista.

Miessiltä jatkamme ylöspäin kohti Jäkäläpäätä. Siellä sijaitsee toinen Lemmenjoen kansallispuiston lentokentistä - ja kirjastoista. Karhu-Korhosen kirjasto jököttää tunturin laella kuin lennonjohtotorni. Kirjasto on pistäytymisen arvoinen kohde keskellä erämaata. Nautimme sen päädyn suojassa lounaan.

Metsähallituksen suunnittelija Tuija Kangasniemi haastattelee samaan aikaan kirjastolle saapuvia retkeilijöitä ja ottaa valokuvia luontoon.fi-sivustoa varten. Tunturin takaa nousee tumma pilvirintama ja jatkamme Kultareittiä eteenpäin kohti Jäkälä-äytsiä. Sinne on kilometrin mittainen jyrkkä lasku tunturikoivikossa Karhu-Korhosen vanhaa polkua pitkin.

Metsähallituksen suunnittelijat jatkavat Kultareittiä eteenpäin ja lammaspaimen Petri Kulhan kanssa jatkamme Ravadasjoen vartta kohti Lemmenjokea. Vajaan parinkympin kävely tuntuu hieman jo jaloissa kun saavumme Ravadasjärvelle. Kumisaapas ei tällä kertaa ollut nappivalinta retkijalkineeksi.

Autio- ja varaustupaan ja niiden ympäristöön on leiriytynyt parisenkymmentä vaeltajaa eri puolilta Suomea. Heidän keskusteluaan ja toimintaansa seuratessa saa mainion kuvan tänä kesänä luontoon lähteneistä suomalaisista; ensikertalaisia, pariskuntia, kaveriporukoita, isoja ryhmiä ja yksin liikkuvia vaeltajia. Nuotiolla jaetaan kokemuksia ja vinkkejä, narulla roikkuu edellisyönä kastunut teltta.

Hyppäämme lammaspaimen Kulhan kanssa vuoroveneen kyytiin ja laskettelemme ilman rantautumisia matalien nivojen ylitse. Joku tiesi kertoa, että Lemmenjoen jokiveneet tarvitsevat vain viisitoista senttiä vettä kölinsä alle. Vuoroveneen kuljettaja tiputtaa meidät Kaapin Jounin kentälle, joka sijaitsee Sotkajärvellä, hieman ennen Njurkulahtea.

Kaapin Jounin kenttä on kuuluisan saamelaisen suvun vanha asuinpaikka. Suvun tunnetuin henkilö, Jouni Aikio eli Kaapin Jouni (1875 - 1956) oli aikansa "pororuhtinas”. Petri Kulha on yksi lammaspaimenviikkojen paimenista, jotka asuvat kesästä syksyyn Kaapin Jounilla. Pihapiirin aitauksessa laiduntavat lampaat pitävät perinnemaisemaa avoinna. Lampaita saa rapsutella ja pihapiiriin voi tutustua, mutta rakennukset eivät ole avoinna yleisölle.

Metsähallituksen lammaspaimenviikot ovat saaneet erittäin suuren suosion ja vuosittain tuhannet ihmiset osallistuvat paimenviikkojen arpajaisiin. Kaapin Jounilla paimennus päättyy syyskuun alussa ja Petri Kulhan jälkeen tilalle saapuu vielä yksi paimen.

Lammaspaimen Kulha esittelee Kaapin Jounin kenttää ja kertoo, kuinka viikko on paimenessa kulunut. ”Nelijalkaiset ruohonleikkurit” liikkuvat omatoimisesti ympäri aidattua aluetta ympäri vuorokauden. Kaapin Jounin vanha rantasauna toimii lampaiden suojana ja sieltä ne köpöttelevät tervehtimään reissusta palaavaa paimentaan.

Paimenhommien ohessa Kulha on ehtinyt myös retkeilemään kansallispuistossa. Paimenen käytössä on soutuvene, jolla pääsee tarvitaessa hoitaamaan asioita kylälle tai vaikka päiväretkelle joen toisella rannalla sijaitsevalle Joenkielinen-tunturille. Sieltä avautuvat komeat näköalat Lemmenjokilaaksoon ja ympäröiville tuntureille.

Kaapin Jounin kentällä vallitseva rauha ja hiljaisuus kannustaa myös mietiskelyyn, lukemiseen ja luonnon tutkimiseen. Retkipäivän pölyt ja hiet huuhdomme pois Kaapin Jounin saunan leppeissä löylyissä. Saunan rappusilla jäähdytellessä ja Lemmenjoelle tuijotellessa tuntuu siltä, että maailmassa ovat asiat kohdillaan. Hämärä hiipii pihapiiriin ja yöllä lähelle nollaa tipahtava lämpötila vinkkaa jo lähestyvästä syksystä.