Hirven vasan pelastusoperaatio

 Tämä muutaman sentin korkuinen sammal on kuvauksellinen laji, mikä sitten liekään oikealta nimeltään.

Lähes vuosi sitten lähdin Inarista pyöräretkelle, jolla olen edelleen. Tieni on vienyt Euroopan halki Italiaan, missä oleskelen tällä hetkellä. Viime kuukaudet matka on sisältänyt enemmän paikallaan oloa kuin polkemista, mutta täytyyhän sitä järjestää aikaa levollekin. Joskus on hyvä myös miettiä, mitä kaikkea retken aikana onkaan jo ehtinyt tapahtua.

Heti matkan toisena päivänä Lemmenjoen kansallispuiston pohjoispuolella jouduin yllättävään tilanteeseen. Havahduin ajatuksistani tyhjällä hiekkatiellä, kun vieressä seisoi yhtäkkiä hirven vasa.

 En tiennyt vasojen olevan puheliaita otuksia, mutta tällä oli jatkuvasti jotain asiaa.

Se ei näyttänyt pitävän minua minkäänlaisena uhkana, joten otin rauhassa pari valokuvaa. Kunnes tilanteen sisältämä riski valkeni ja etsin hätäisesti katseellani emoa, joka ei todennäköisesti olisi yhtä luottavainen. Aikuinen hirvi voisi talloa minut kuin tyhjän tulitikkuaskin. Bongasin vihdoin emon kauempana metsässä ja tajusin mistä tilanteessa oli kyse.

Koko tietä nimittäin reunusti poroaita, kuten Lapissa on tavallista. Pienokainen oli jotenkin ajautunut kilometrien pituisen aidan väärälle puolelle ja joutunut siten eroon emostaan. Ja nyt se seisoi haparin jaloin edessäni surullisesti määkien - aivan kuin olisi yrittänyt selittää tilanteen vakavuutta. Vasta joitakin päiviä tai korkeintaan viikkoja vanha vasa ei olisi selvinnyt kauaa yksin. Joten mikä eteen?

 Eksynyt hirvi Angelin hiekkatiellä.

Parin hölmön hetken ajan pohdin, voisinko nostaa elikon syliini ja yksinkertaisesti heittää sen aidan yli. Luovuin kuitenkin viisaasti tästä ideasta. En keksinyt muutakaan kuin jatkaa matkaa aitaa tutkien. Alle 100 metrin päästä löysin sopivasti vasanmenevän reiän. Ehkä se olikin tullut juuri siitä läpi. Samaan aikaan nuorukainen oli matkalla päinvastaiseen suuntaan, horkkien uuden omistajan tärisevin askelin. Vanhempi tarkkaili meitä molempia silminnähden stressaantuneena.

Käännyin takaisin, poljin vasan ohi, pysähdyin ja aloin huitomaan sitä (tavalla jonka toivoin olevan lempeän rauhoittava) aitaa pitkin takaisin kohti rakoa. Emo näytti juoksevan sitä vastaan. Kun kaadoin pyörän tien viereen ja otin kameran taas laukusta saadakseni todisteen tilanteesta, molemmat katosivat yhtäkkiä näköpiiristä. En löytänyt enää kumpaakaan, joten voin vain olettaa operaation onnistuneen ja palasin lopulta tien päälle.

 En minäkään osaisi kävellä noilla.

Iloa ei jatkunut kauaa. Vain muutaman sadan metrin päässä oli taas hirven vasa tien puolella aitaa. Tämä yksilö oli tosin saanut karumman kohtalon... haaskat olivat jo käyneet nokkimassa raadon lähes luurangoksi. Eläinparan pää oli maassa aidan toisella puolella. En osaa arvailla, olisiko jo elävänä jäänyt siihen kiinni, vai kenties ahma yrittänyt raahata ruhoa turhaan aidan ali. (Kuva löytyy täältä - herkemmät välttäköön klikkaamista.)

 PaPaNat ovat merkki hyvästä leiripaikasta.
 Makrokuvausta illan päätteeksi.

Myöhemmin samana iltana leiripaikallani oli taas hirven vasa vailla huoltajaa. En tiedä mistä se tapaus johtui, mutta kävelylenkki ei paljastanut alueelta vastuullisia holhoojia. Siinä vaiheessa pisti jo ihmetyttämään. Ovatko hirvet oikeasti vain näin laiminlyöviä vanhempia, vai voisikohan poroaita olla aiheuttanut kaikkien kolmen vastasyntyneen ongelmat.

Oletko sinä törmännyt vastaavaan tapaukseen? Kerro siitä kommenteissa.