Muotkatunturi - erämaiden aatelia

 Muotkatunturilla silmä lepää ja horisontti on kaukana.

Kävin toukokuun lopulla muutaman yön reissulla Muotkatuntureilla. Alkukesän minivaellus oli minulle uutta, vaikka Muotkalla olenkin aika taajaan rampannut viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Ensimmäinen tunturivaellukseni suuntautui syksyllä 1991 juuri näihin maisemiin. Samana vuonna muuten perustettiin Muotkatunturin erämaa-alue.

Muotkatunturit sijaitsee jotakuinkin Suomi-neidon oikeassa poskipäässä, Inarin ja Utsjoen kuntien alueella. Lännessä se rajoittuu Norjan rajaan ja pohjoisessa Karigasniemeen menevälle tielle. Erämaa-alueen eteläpuolella vastaan tulee Lemmenjoen kansallispuisto ja idässä nelostie.

Reilu neljännesvuosisata sitten toteutettu vaellus muistuu edelleen hyvin mieleeni. Opiskelimme nuorisotyötä Suomen Nuoriso-opistossa Mikkelissä ja opiskeluun sisältyi mm. leiri- ja vaelluskurssit. Opiston vuonna 1977 aloittamat rinkkavaellukset olivat eri vuosikymmenten opiskelijoita yhdistävä kokemus. Paukkulan (SNO) vaellusperinne jatkuu tänä päivänä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Se on mielestäni mahtavaa, sillä vain harva oppilaitos tarjoaa enää mahdollisuuksia luonto-, retkeily- ja elämyspedagogiikan osaamisen kehittämiseen.

 Retkeilyvarusteet näyttivät ennen hyvin erilaisilta kuin nykyään.

Syyskuinen päivä vuonna 1991 valkeni harmaana ja sateisena. Bussi tiputti meidät tien poskeen Karigasniemeen menevän tien varteen Kaamasmukassa. Bussin radiosta jäi korvamadoksi Muskan ”Kirjoita postikorttiin”, jota tulikin sitten hyräiltyä lähipäivät.

Vajaan viikon päästä ryhmämme tuli olla Muotkan Ruoktun tunturikylässä ja sinne päästiinkin pienistä vastoinkäymisistä huolimatta.

Olen saanut olla mukana ryhmänvetäjänä nykyopiskelijoiden vaelluksilla. Peruskuvio, fiilikset ja oppimiskokemukset ovat samaa puuta kuin omallakin vaelluksellani vuosikymmenet aiemmin. Suurin osa opiskelijoista on ensikertalaisia, joille erämaassa vietetty viikko on haaste, itsensä voittamista ja elämyksellinen kokemus. Kokemus, joka edelleen yhdistää meidät erämaavaelluksen läpi käyneet opiskelijat.

 Tunturin laella 1991.
 Tunturin laella 2016.

Suurin muutos reilun neljännesvuosisadan aikana on eittämättä tapahtunut vaeltajan varusteissa. Ensimmäisellä vaelluksella jalassani olivat kumisaappaat, päällä verkkarit ja tuulitakki. Sadevaatteet olivat oikeita, paksuja ja hengittämättömiä sadevaatteita. Vaelluskengistä tai teknisistä vaatteista ei vielä kenelläkään ollut hajua. Teknisin vaellusvaate taisi olla legendaarinen R-Collectionin puuvillainen anorakki kengurutaskulla… jonka kaikki sisältö tyhjeni kumartuessa maahan, jos sattui unohtamaan vetoketjun auki.

Vaatteiden lisäksi muutkin varusteet ovat kokeneet muutoksia, mutta hyväksi havaitut vanhat ja toimivat systeemit ovat edelleen mukana. Perinteisten laavujen mukaan majoitteiksi on otettu kotalaavut ja vaellusteltat. Perustrangian lisäksi ruokaa valmistetaan yhä useammin kaasu- tai multipoltinkeittimillä. Retkiruokavalikoima on monipuolistunut hurjasti eikä lettujakaan varten enää tarvitse kantaa mukana raakoja kananmunia.

Moderneista varusteista ja apuvälineistä huolimatta erämaassa pätee ikiaikainen ehto. Vaeltajan tulee osata suunnistaa, lukea karttaa ja liikkua luonnossa. Leiri- ja retkitaitojen tulee olla kunnossa. Majoittumisen ja tulenteon tulee onnistua haastavissakin olosuhteissa. Tärkeimmät (turvallisuus)varusteeni kulkevat mukana taskuissani; puukko, tulitikut, kartta ja kompassi.

 Laavuteltta harmaana aamuna.

Mikä sitten Muotkalla viehättää ja mikä sinne saa palaamaan vuosi vuoden jälkeen? Muotkatuntureilla vaeltaja tai ryhmä saa yleensä vaeltaa ilman, että törmää muihin kanssakulkijoihin. Varsinkin jos malttaa lähteä maastoon ruska-ajan ulkopuolella, mutta muutoinkin.

Merkittyjä reittejä ei ole ja se lisää erämaista tunnelmaa. Alueella on sopivasti tuntureita, jokilaaksoja ja paljakkaa. Joet ovat yleensä melko helposti ylitettävissä. Leiripaikkoja löytyy upeilla näkymillä ja polttopuutakin vielä nuotioon. Ajokortittomana vaeltajana arvostan myös sitä, että alue on saavutettavissa julkisella liikenteellä.

 Elokuun lopusta alkaen voi öisin nähdä taas revontulia.

Tavallisimmin Muotkan tunturien syliin lähdetään Kiellajoen ja Peltojoen vartta, vaikka alueelle pääsee myös muualta Karigasniementien varrelta. Tien ja em. jokien risteyksessä sijaitsevat Giellajohka ja Muotkan Ruoktu, jotka tarjoavat vaeltajille majoitus- ja ravitsemuspalveluita. Reissun pölyt ja hiet on mukava huuhtoa pois niiden saunoissa. Yrittäjät tarjoavat myös kuljetuspalvelua, mikäli haluat lähteä maastoon muualta.

Muotka on kuin ensirakkaus, joka pysyy mielessä läpi elämän ja jolla on erityinen paikka muistoissa. On mukava käydä muillakin poluilla, mutta Honkavuoman ylitse jälleen kahlatessa tulee tunne kotiinpaluusta.

Syksyllä nähdään jälleen.