Nuotiokahvi - hyvä syy lähteä retkelle

 Kun kahvipannu on nuotiolla on retkellä kaikki hyvin.

Kahvittelu nuotion ääressä on elimellinen osa suomalaista retkeilykulttuuria. Lyhyillä päiväretkillä kahvi voi olla valmiina termoksessa, osa keittää perinteiset nokipannuplöröt ja joku tyytyy ihan vain murukahviin. Ruskean pavun tosinautiskelijat kantavat mukanaan erilaisia kahvin valmistusvälineitä ja ovat valmiita maasto-olosuhteissa jopa jauhamaan papunsa.

Luontohaasteen mainiot Ella ja Kaisa ovat tuoreessa blogikirjoituksessaan perinteisen nokipannukahvittelun salaisuuksien äärellä. He kertaavat tekstissään pannukahvin erilaisia valmistustapoja. Myös koulukuntaerot esimerkiksi kahvin säikäyttämisessä (siis purujen laskeuttamisesta pannun pohjalle) tulevat esiin.

 Tuli on oleellinen elementti kahvin keitossa.

Saman taivaan alla on veljesten Dan ja Sam Öhmanin tuore YouTube-kanava, jonka ensijulkaisussa kahvi tuoksuu vahvasti. Aikaisemmin Urbaanina retkeilijänä kameran edessäkin esiintynyt Dan on siirtynyt kameran taakse ja jälki on upeaa ja laadukasta. Kopterilla kuvatut komeat näkymät tuovat perusnuotiohetkeen uutta kuvakulmaa ja näyttävyyttä. Muutenkin lopputuloksesta välittyy ammattimainen valmistautuminen ja toteutus (vuorokaudenaika, valo, ilmansuunnat, sijainti). Liikkeelle ei ole lähdetty hetken mielenjohteesta.

Entä sitten ensimmäisen videon aihe? Aihe on suurinta osaa suomalaisia ja myös retkeilijöitä taatusti liikuttava, kahvi. Sumppi, plörö, kaffe, mokka... rakkaalla lapsella on monta nimeä ja se herättää taatusti tunteita.

Saman taivaan alla esitetään väite, etteivät retkiolosuhteet ole syy tinkiä kahvihetken, eikä tuon mustan kullan laadusta. Pienellä vaivalla retkikupista voit nauttia yhtä tuoretta ja maukasta kahvia kuin kotioloissakin. Videossa retkikahvia tuunataan huolella ja se näyttääkin maistuvan mainiosti upeissa maisemissa meren rannalla.

Kansallispuistoissa olen nähnyt rinkan sivutaskussa kannettavan jopa mutterikahvipannuakin. Miten sinä valmistat ja nautit kahvit reppuretkelläsi? Perinteistä pannukahvia, kokonaisista pavuista jauhettuna, pikakahvia, erikoiskahvia vai jotain aivan muuta?