Kevään viimeiset hankiaiset

 Sumuinen keväisen lumen peittämä suomaisema.

Eletään sitä aikaa keväästä, kun hankiainen on parhaimmillaan. Päiväsaikaan aurinko on sulattanut lumihangenpinnan täysin kosteaksi ja yöpakkaset kovettavat sen kantavaksi hankiaiseksi, niin kuin vanha kansa tahtoo sanoa.

Kello pärähtää tasan 04:15 ja tarkoitukseni on olla nuotion äärellä ennen auringonnousua. Edellisen illan patikointi ja myöhään valvominen tuntuu kokonaisvaltaisena väsymyksenä. En anna sen kuitenkaan vaikuttaa, sillä nyt on viimeinen mahdollisuus kokea auringonnousu ja hankiainen samanaikaisesti tältä keväältä.

Ollaan tasan huhtikuun puolessa välissä ja maastossa on paikoittain vielä reilusti yli metri lunta. Viralliset lumimittarit osoittavat määrän olevan huomattavasti vähäisempi, mutta todellisuus ja paikalla otetut kuvat kertonevat kuitenkin enemmän kuin tilastojemme lukemat.

 Hankia riittää vielä huhtikuussakin.

Tällä kertaa olen jossakin syvällä Enon ja Lieksan välisessä erämaastossa. Tarkempia koordinaatteja en halua edes antaa, sillä tästä paikasta on muotoutunut sen verran henkilökohtainen, että haluan pitää sen vain itselläni. Parhaat paikat olenkin löytänyt ikään kuin vahingossa, ihan vain liikkumalla. Loputon uteliaisuus siitä, mitä seuraavan kumpareen ja tai harjanteen takana on, antaa enemmän kuin että menisin jotain valmista kohden. Tämä johtaa enemmän kuin useammin siihen, että eksyn todella helposti, mutta aina olen löytänyt kuitenkin lopulta takaisin.

Aamun usva verhoaa edessä olevaa metsää unenomaisesti horisontissa. Kapuan lumikenkineni hangen päälle ja suunnistan kohti äärettömyyttä, sillä siltä tuo edessä oleva kaukaisuus tuntuu.

Lumihankien ääriviivat piirtyvät teräväreunaisina, ikään kuin piirrettyinä hahmoina. Aamunkajo siintää puiden välistä ja värittää taivaan alareunan kultaisen oranssiksi. Ensimmäiset auringonsäteet luovat taianomaista valoa ja tunnen kuinka energia virtaa sisälleni. Tämä on juuri niitä hetkiä, kun henki salpaantuu kaikesta kauneudesta, kaikesta siitä, mitä edessäni avautuu.

 Havuista saa hyvän istuma-alustan eristeeksi lumelta.

Löydän nopeasti hyvän nuotioalustan syvänteestä. Ihan kuin paikka olisi varta vasten tehty tähän tarkoitukseen. Matkan varrelta nappaan mukaani muutaman maahan pudonneen irrallisen havunoksan istuinaluseksi ja yhden risunpätkän nokipannun pidikkeeksi. Yksi retkeilyn ehdottomasti parhaita hetkiä on nuotion tekeminen ja ennen kaikkea se, kun saa istahtaa tulen äärelle kuppi kuumaa kädessään. Pieni puuhastelu tuon päämäärän saavuttamiseksi on vain bonusta. Kaiken tuon ahertamisen lisäksi kaikki liike on lääkettä, niin mielelle kuin kehollekin.

Sillä aikaa kun nuotio ottaa kunnolla tulta alleen, testaan hangen kestävyyttä. Kotoa lähtiessäni, pakkasta oli -5 astetta ja vaikka aikaeroa on vain reilu pari tuntia, niin nopeasti lämpötila on kohonnut plussan puolelle. Hanki kantaa kulkijaa hyvin lumikengillä, mutta kun kengät ottaa pois, niin saman tien askeltaessa hanki pettää ja olen vyötäröä myöten lumen sisällä. Näin syntyy kuvassa oleva lumipotero, tuo syvä kuilu johon mahdun melkein seisomaan.

 Lumikuopasta poistuminen ei ole aina helppoa.

Miksi lumikengät ovat hankiaiselle parempi vaihtoehto kuin sukset?

Hankiaisella lumikenkien kantavuus kannattaa ottaa huomioon ja siksipä liputan edelleen kevyiden ja elastisten komposiittikenkien puolesta. Kantavuuteen vaikuttaa myös lumikenkien kokonaisvaltainen pohjarakenne ja käytettävissä oleva pinta-ala. Tärkeää on myös se, kuinka hyvin siteet tukevat lestiä.

Maastoissa joissa itse liikun, on hyvin harvoin tasaista. Ainakaan kovin pitkän matkaa. On mäkiä, monttuja, risukkoja, todella jyrkkiä rinteitä ja suuriakin korkoeroja. Kun lunta on paljon, ei voi koskaan tietää mitä lumen alla on ja siinä se jännittävyys piileekin.

Hankiaisella lumikengillä liikkuminen on todella helppoa ja ketterää, sillä niillä pääsee paikkoihin joihin sukset eivät todellakaan taivu. Haastavimmissa paikoissakaan lumikenkiä ei tarvitse välillä irrottaa, vaan kunnosta riippuen niiden avulla voi hyppiä rinteitä alas ja kavuta jyrkänteitä ylös. Vaikka hiihtämiseen verrattuna lumikengillä häviääkin vauhdissa, niin voiton vie se vapaus, jotka lumikengät helppoudellaan antavat.

 Suo, kuksa ja Jonna.
 Auringon noustessa on aika jatkaa matkaa.

Aurinko on jo noussut tarpeeksi korkealle ja lämmittää mukavasti väsynyttä kulkijaa. Aamu alkaa olla jo paketissa ja sitä myöten jätän haikein mielin talvikauden taakseni. En malta olla ajattelematta, että jos johonkin olen tänä talvena rakastunut, niin ehdottomasti lumikenkiini ja niillä tehtyihin reissuihin.

Olen kokenut tänä talvena uskomattoman paljon ja käynyt todella hienoissa paikoissa, enemmän kuin monena vuotena yhteensä. Voin vain kysyä itseltäni, miksi ihmeessä en kohdannut tätä rakkautta aiemmin? Lähellä se oli joskus yli kaksikymmentä vuotta sitten, sillä opiskeluaikanani vuonna 1993 tein ensimmäiset lumikenkäni taivutetusta koivusta, viilu viilulta. Voin kuitenkin todeta, että eivät kantaneet kovin pitkälle, eivät ainakaan hangelle asti.

Voiko parempaa ja turvallisempaa liikkumismuotoa olla monimuotoisissa maastoissa, kuin lumikengät? Suosittelen lämpimästi, ihan jokaiselle.