Posts tagged nuotio
Liukulumimies nähty Lapissa

Tälle talvelle olen heittänyt itselleni haasteen. Ota itseäsi niskasta kiinni ja palauta lumessa liikkumisen taidot. Siihen täällä Inarin Kaamasessa on hyvät mahdollisuudet, sillä normaalina talvena lunta riittää 6-7 kuukautta, marraskuulta ainakin huhtikuun lopulle. Omin voimin tapahtuva lumessa liikkuminen tulee tarkoittamaan hiihtämistä ja lumikenkäilyä, ainakin. (44 / 100pv)

Read More
Läskärillä lumihangessa

Harvoin menee sääennuste yhtä paljon pieleen ja pöpelikköön kuin viime lauantaina. Ennusteen mukaan luvassa oli ajoittaista ja vain vähäistä lumisadetta yön aikana. Yöllä oli lunta kuitenkin pyryttänyt oikein kunnolla. Pohjoisin Lappi oli saanut kauan kaivattua lunta ja sitä oli tullut kerralla kunnon annos. (41 / 100pv)

Read More
Retkiluistelu jäi haaveeksi

Aina kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Siitä sain muistutuksen marraskuisena sunnuntaipäivänä. Etelä-Suomessa käydessäni kaivoin varastosta vanhat retkiluistimeni. Ne sellaiset, jotka kiinnitetään vaelluskenkiin. Olen pitänyt niistä enemmän kuin luisteluhiihtomonojen kärkiin kiinnitettävistä luistimista. (40 / 100pv)

Read More
Jääkauden jäljillä pikkupunkaharjulla

Loppusyksyn kalvakka valo kimmeltää pienen tuulenvireen aikaansaamilla laineilla. Mäntyjen ruskean oranssiset rungot reunustavat neulasilla päällystettyä polkua. Kuljemme kapeaa harjannetta pitkin kohti niemen kärjessä sijaitsevaa nuotiopaikkaa. "Pikkupunkaharju" halkoo savolaista järvimaisemaa. (37 / 100pv)

Read More
Rakovalkealla jotain uutta ja jotain vanhaa

Pakkaan pyörälaukut ja suuntaan lähimetsään. Pyörä rullaa tyytyväisenä osin lumisessa urassa. Ensilumi tuli muutamia päiviä aikaisemmin ja vaikka keli heitti välillä plussallekin, jäi lumen rippeitä vielä maastoon. Ylempänä tunturin huiput ovat edelleen valkoisina. (36 / 100pv)

Read More
Kiireetön retki Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoon

Siellä missä Satakunta ja Etelä-Pohjanmaa lyövät kättä, Karvian ja Kauhajoen rajoilla, sijaitsee rauhallinen ja hiljainen kansallispuisto nimeltään Kauhaneva-Pohjankangas. Kävijämääriltään ja kooltaan tämä puisto kuuluu Suomen pienimpiin, mutta ei suinkaan vähäisimpiin.

Read More
Merisumua ja sumutorvia Helsingissä

Helsingin seutu on pullollaan monipuolisia retkikohteita ja mikä parasta, suureen osaan niitä pääsee julkisilla kulkuvälineillä. Ajokortittomana reissumiehenä en voi olla edelleenkään peukuttamatta pääkaupunkiseudun mahtavaa joukkoliikenne- ja luontokohteiden verkostoa. Tällä kertaa hurautan seutulipun hinnalla itäisessä Helsingissä sijaitsevalle Uutelan alueelle. (9 / 100pv)

Read More
Tervetuloa retkiperheen matkaan Ritajärven luonnonsuojelualueelle

Pääsiäisenä meillä on aikaa toteuttaa yhden päivän päiväretki johonkin lähimaisemiin. Lähimaisemat meidän tilanteessa tarkoittavat usein n. tunnin, puolentoista ajomatkan päässä olevia kohteita. Vuoden retkikohteeksikin valittu Pirkanmaan Sastamalassa sijaitseva Ritajärven luonnonsuojelualue päätyy kohteeksemme tällä kertaa.

Read More