Retkipyöräilyopas osa 1: Miksi lähteä pyöräretkelle?

 Edessä tyhjä tie ja vapaus mennä minne vain.

Retkipyöräily on parasta mitä ihminen voi yksin tehdä. Tässä sarjassa kerron rakkaasta harrastuksestani ja annan vinkkejä pyörämatkojen suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Osa 1: Motivaatio retkipyöräilyyn

Olen tehnyt erinäisiä matkoja fillarilla viisi vuotta ja voin empimättä myöntää hurahtaneeni lajiin täysin. Esikuvani harrastukselle oli isoisäni, jonka hulvattomat tarinat pyöräretkiltä saivat minut harkitsemaan lajia jo pienenä.

Silti vasta kolmekymppisenä keväällä 2013 ostin viimein Kona Sutra -merkkisen pyörän ja suuntasin kokeiluna ensimmäiselle yön yli reissulleni Tampereelta Helvetinjärven Haukanhietaalle. Vähäisen harjoittelun takia paluumatkalla jalat olivat tulessa, ranteissa ei ollut tuntoa, selkää särki ja matelin eteenpäin alle kävelyvauhtia. Tästä huolimatta mieleni oli täynnä intoa ja halusin takaisin tien päälle heti kun mahdollista.

Siitä asti olen viettänyt kaikki kesät polkien ja telttaillen. Ja kun 2-3 kuukauden pyrähdykset eivät tuntuneet riittäviltä, aloitin kesällä 2017 viiden vuoden maailmanympärimatkan.

 Fillari kodalla Rokuan kansallispuistossa kesällä 2015.

Nyt olen viettänyt elämästäni lähes kaksi vuotta pyöräretkillä, enkä ole toistaiseksi ehtinyt kyllästyä, vaan nautin harrastuksesta edelleen. Mikä siis lajissa voi niin viehättää?

Vastauksen voisi summata sanalla “vapaus”. Pyöräilystä voi saada sellaisen vapauden tunteen, joka pistää suorastaan haukkomaan henkeä voimallaan. Kun rullaa kevyessä myötätuulessa Norjan jylhillä vuonoilla tai Välimeren rannalla auringonlaskun aikaan, voi kokea sen harvinaisen tunteen, että elämästä ei puutu yhtään mitään. Näissä hetkissä kaikki on täydellistä.

 Keskiyön valoa Norjan vuonoilla.

Teltta ja retkikeitin tuovat omavaraisuuden tunnetta, sekä omalla lihasvoimalla matkustaminen nautinnollista riippumattomuutta. Maisemat vaihtuvat virkistävää vauhtia kävelyyn verrattuna. Siinä missä vaeltaja on joskus sääskien armoilla, polkiessa pääsee ötököitä karkuun. Autolla ajaessa taas menettää luonnon tuoksut sekä äänet, ja maisemat vilahtavat ohi ennen kuin ehtii ajatellakaan pysähtymistä.

Fillarilla voi matkustaa yli 100km päivämatkoja, tai edetä hissukseen ja käyttää suurimman osan päivästä muuhun nautiskeluun. Minä käytän jälkimmäistä taktiikkaa, kulkien ympäristön valokuvauksellisuudesta ja muusta fiiliksestä riippuen n. 10-30km päivävauhdilla. Tähän vaikuttaa sekin, että hyvän leiripaikan löytyessä saatan helposti jäädä toiseksikin päiväksi.

 Pyöräretken paras osuus ei silti ole pyöräily, vaan leiriytyminen upeissa maisemissa.

Jos on vain tarpeeksi aikaa, pyörä ei rajoita matkan pituutta, vaan sillä pääsee jopa maailman ympäri. Renkaista ja mieltymyksistä riippuen voi polkea teillä, poluilla, tai jopa maastossa. Mukaan voi pakata koko omaisuuden, pelkän luottokortin, tai mitä tahansa siltä väliltä. Mitä enemmän tavaraa on laukuissa, sitä mukavampaa yleensä on leiripaikalla, mutta mitä vähemmän kantamuksia, sitä hauskempaa itse polkeminen on. Varsinkin ylämäissä.

Fillarin ei tarvitse maksaa paljoa, eikä sen korjaaminen välttämättä vaadi ammattilaista. Se ei tarvitse ajokorttia eikä fossiilisia polttoaineita. Ja käytännössä kuka tahansa pääsee eteenpäin polkemalla.

Tässä siis syitä miksi polkupyörä on paras ja monipuolisin tapa liikkua. Pyöräretkestä voi muokata juuri sellaisen kuin itse haluaa. Toisessa osassa annan tarkempia vinkkejä suunnitteluun, sekä kolmannessa annan omia suosituksiani varusteiden suhteen.