Keväinen telttaretki Sipoonkorven kansallispuistoon

 Auringonsäteet kuusikossa.

"Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston."

Istuskelen Helsingin rautatientorilla bussia odottamassa ja tuon rivin rustaaja, Aleksis Kivi istuskelee tavallisen jäykkään tapaansa kansallisteatterin edustalla. Kansalliskirjailija nyökkää hyväksyvästi aikomukselleni, ja sinne Tapiolan vainioille, tarkemmin sanottuna Sipoonkorven kansallispuistoon, suuntaan työviikon päätteeksi.

Pääkaupunkiseudun omat kansallispuistot Sipoonkorpi ja Nuuksio ovat siitä verrattomat retkeilykohteet, että niihin pääsee myös autoton luonnon ystävä. Eri puolille kansallispuistoja matkustaa kätevästi seutulipun hinnalla. Sipoonkorven kansallispuiston kartan ja kulkuyhteydet löydät Metsähallituksen sivulta. Aiemmin Nuuksion kansallispuistoon tekemästäni juna-bussimatkasta voit lukea täältä.

 Sinivuokot kurkkimassa syksyn lehtien välistä.

2011 perustettu Sipoonkorven kansallispuisto sijaitsee Sipoon, Vantaan ja Helsingin kuntien alueella. Se on yksi merkittävimmistä rakentamattomista metsäalueista pääkaupunkiseudulla. Kansallispuistolla on suuri merkitys metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttäjänä ja se korostuu entisestään tulevaisuudessa, rakentamisen jatkuessa kiivaana pääkaupunkiseudulla.

Reilun 50 minuutin bussimatkan jälkeen jään pois itä-Vantaan Sotungissa. Kansallispuiston rajalle ei ole kuin muutama sata metriä ja päätän oikaista pellon piennarta pitkin. Katseeni haravoi kynnöspeltoa ja odotan hetkellä minä hyvänsä löytäväni rautakautisen tai viikinkiajan korun, kolikon tai miekan. Pelto on märkä, multaa ja savea. Reissumiehen saaliiksi jää tällä kertaa vaelluskenkien painavat savipaakut.

 Kivilohkare kallion päällä.

Kiipeän kalliolle ja sieltä löydän Kalkkiruukin luontopolun, joka on hyvin merkitty. Hetken jatkan polkua pitkin, kunnes päätän jälleen oikaista. Tälläkin kertaa ”oikaisu” paljastuu ei-niin-fiksuksi-ratkaisuksi. Kartassa ohuen ohueksi merkitty oja tulvii oikein kunnolla ja joudun koukkaamaan muutamia satoja metrejä suunnitellulta reitiltä sivuun. 

Hetken mielessä viipyy ajatus merkittyjen reittien seuraamisesta, mutta pyyhkäisen sen nopeasti pois. Toki reitillä pysyminen vähentää suosituimpien retkeilyalueiden luonnon kulumista, myönnettäköön. Puuskuttaen ja pää märkänä saavun Kalkkiruukin laavulle, kiitos haasteellisen reittivalinnan. 

Laavulla pariskunta lopettelee evästaukoaan ja levitän nuotion ritilälle nakkini. Sipoonkorven kansallispuiston kävijämäärä on lisääntynyt ja Nuuksion laskenut, kertovat viime vuoden tilastot. Laavulla tapaamani pariskuntakin on ensi kertaa Sipoonkorvessa, Nuuksion ollessa heille tutumpaa maastoa. Hetken istuskelen aurinkoisella kalliolla ja syön evääni. Pariskunnan lisäksi reitillä tulee vastaan muutama nuorempi naisretkeilijä.

 Kalkkiruukin laavu on melkein piilossa puiden takana.
 Kanssaretkeilijöitä istumassa kallion päällä.

Pikaisen tauon jälkeen jatkan matkaani keskemmälle kansallispuistoa. Polut ovat erittäin märkiä. Vettä ja liejua on joka puolella. Osa poluista on vielä jään peitossa. Puroissa riittää vettä ja ajoittain vesi on noussut pitkälle metsään. Lumisen talven jäljiltä alueella on myös paljon katkenneita kuusen latvoja. Maassa makaavat, 2-4 metrin mittaiset latvukset näyttävät keskelle metsää hylätyiltä joulukuusilta.

Sipoonkorpeen kuuluu monenlaisia metsiä, soita ja kulttuurimaisemia. Järviä alueella on vähän. Maasto on vaihtelevaa ja korkeuserot paikoitellen suuria. Myös avokallioita on paljon. Alueella on lisäksi paljon pienialaisia soistumia ja luontoa leimaa vaihtelevuus ja pienipiirteisyys, joka tekee varsinkin reittien ulkopuolella liikkumisen ja suunnistamisen melko haastavaksi. Myös 1 : 25 000 kartta vaatii totuttelua usean vuoden tauon jälkeen. Viisikymmentä- ja satatonninen ovat tulleet tutuimmiksi pohjoisen selkosilla liikuttaessa.

 Ohut auringonsäde sulattaa hitaasti jäistä sammalta.

Alueen korkeuserot ja mosaiikkimaisuus on tuttua reilun 30 vuoden takaa varusmiespalvelun ajoilta. Poljimme usein pyörillä Santahaminan varuskuntasaarelta Helsingistä Sipoon metsiin harjoittelemaan. Reppu ja rynkky selkään ja menoksi. Päivä temuttiin metsässä ja iltapäivällä poljettiin takaisin. Nuorena sitä jaksoi. 

Nyt ei ole kiirettä takaisin. Vaikka Sipoonkorven kansallispuisto sopii parhaiten päiväretken kohteeksi, pystyy siellä myös tekemään pidempiä retkiä ja yöpymään. Minullakin on tarkoitus jäädä yöksi ja nukkua ensimmäistä kertaa uudessa vaellusteltassani. Kesän tunturivaelluksia varten hankitun teltan testistä kirjoitan Reppuretkeen myöhemmin.

Useampi tunti metsässä kuluu kuin siivillä valokuvaten ja kevään menoa seuraten. Peippojen ja mustarastaan laulu täyttävät äänimaiseman. Käpytikka rummuttaa äänekkäästi jossakin lähettyvillä. Kauris loikkii minusta pois päin valkoinen perä keikkuen. Yksinäinen suruvaippa lentää ohitseni kuin vakuutellen, että kesää kohden tässä mennään.

 Olli testaamassa uutta telttaa.

Teltan pystytys sujuu melko nopeasti, vaikka en ole sitä pystyttänyt ennen reissuun lähtöä. Kuivaa ja lämmintä vaatetta päälle ja iltaruokaa tekemään. Juomavesi on vähissä, sillä olin varannut mukaan vain pari litraa vettä. Kaapaisen kallion päällä olevasta lumikinoksesta näkyvimmät roskat pois ja täytän keittimen lumisoseella. Onneksi kaasua on riittävästi ja annan veden kiehua vartin verran.

Ilta alkaa hämärtää ja kömmin makuupussiin. Kello on vasta puoli kymmenen, mutta työviikon päätteeksi ulkoilmassa vietetty aika vie veronsa. Iltalaulajat jatkavat konserttiaan. Huuhkaja on Sipoonkorven kansallispuiston tunnus. Sen huhuilua en telttaan kuule, mutta lähisuolle laskeutuneiden kurkien huudot tuudittavat minut uneen.