Retkikohteena Isle of Skye

 Isle of Skyen jylhät maisemat ja kaksi innokasta retkeilijää.

Tätä hetkeä olin odottanut siitä asti kun saavuin Skotlantiin viime vuonna aloittamaan opintoni Aberdeenin yliopistossa, Koillis-Skotlannin rannikolla. Edessämme oli neljän päivän reissu Skyen saarelle toisella puolen Skotlannin kuningaskuntaa. Kirjat oli tältä erää loppuun luettu ja edessä oli usean viikon kevätloma, se leffoistakin kuuluisa "Spring Break". Parempaa tapaa relaksoitua ja ottaa etäisyyttä pölyisiin oppikirjoihin en tiedäkään kuin luontoon katoaminen.

Skye on osa Sisä-Hebridejä, mutkikasta saaristoseutua joka hallitsee Skotlannin länsi-rannikkoa. Maisemat tässä maagisessa paikassa ovat kuin toiselta planeetalta. Skyen taivaanrantaa puhkovat upeat, huhtikuussa vielä lumihuippuiset, vuoret ja saarella on allekirjoittaneen tietojen mukaan vielä nykypäivänä enemmän lampaita kuin asukkaita. Saari on helppo ottaa haltuun etenkin autolla. Huonokuntoisten tieden verkosto mahdollistaa useimpien kohteiden lähelle pääsemisen, mikäli vain kantti kestää monttujen seassa pujottelun ja vasemmanpuoleisen liikenteen.

Skye tarjoaa mahdollisuuksia nauttia luonnosta jokaiselle omien selviytymistaitojen ja pelkokerrointen vaatimalla tasolla. Suurin osa postikorttikohteista vaatii vain kevyen kävelyn, kun taas rohkeammalle vaeltajalle löytyy viikon kestävä n. 130 kilometrin Skye-trail ja muutama yli tuhatmetrinen huippu sinne sekaan kiivettäväksi. Allekirjoittanut ja elämänkumppanini Melissa, emme kuitenkaan lukeudu tähän uhmakkaaseen joukkoon vaan pysyttelimme tällä kertaa suurimmaksi osaksi sillä kaikista tallatuimmalla polulla.

 Ensimmäisen illan leiripaikka.

Viime kesänä omatoimisesti pakettiautosta rakentamamme matkailuauto, lempinimeltään Pepper, muonalla ja retkivarusteilla täydennettynä karautimme noin viiden tunnin ajomatkalle Ylämaiden halki. Matka kohteeseen sujui ongelmitta, lukuunottamatta paikallista jakomielitautistä säätä, jonka voi aina luottaa tarjoavan kaikki neljä vuodenaikaa yhden päivän aikana koettavaksi elämykseksi. Aikeinamme oli nukkua autossa telttailun sijaan, sillä huhtikuinen sää Skotlannissa painuu yöllä vielä useamman asteen nollan alapuolelle. Saarella saavuttuamme vastassa oli kuitenkin upea keväinen aurinko ja päätimmekin leiriytyä tien varrelta bongaamaamme poukamaan, lumihuippuisten vuorten kupeeseen ensimmäiseksi yöksi.

Kaasukeittimellä valmistamaamme takuuvarmaa yhden kattilan pastakeitosta maistellessani ja noita vuoria katsellessani mieleni valtasi valtava innostus tulevista päivistä ja uuden mahtavan alueen kartoittamisesta. Reissaamisessa ei ole paljon parempaa fiilistä kuin se uuden seikkailun tarjoama alkujännitys ja tulevan mahtavuuden odottaminen. Seuraavana päivänä päätimme herätä ennen auringonnousua, tavoitteenamme ehtiä kuuluisalle Old Man of Storr -kalliomuodostelmalle ennen suurinta turistirysäystä.

 Minä, Melissa ja Old Man of Storr.

Kello pärähti soimaan ennen aamukuutta ja karautimme kiireisesti kohteeseen. Lämpötila oli yöllä tippunut pakkasen puolelle, joten kiskoimme Melissan kanssa termaalitykit ja kerrastot päälle. Harmittavasti olimme lukeneet tähtimerkit hieman pieleen, sillä saapuessamme reitin lähtöpaikalle ensimmäiset lämmittävät valonsäteet lankesivat jo Skyen kallioiseen pintaan. Alle tunnin reippailtuamme pääsimme lähelle Storrin vanhaa ukkoa. Kyseessä ei siis todellakaan ollut mikään hardcore-vaellus vaan reipas tunnin ylämäkikävely.

Old Man of Storr tarjoaa hyvää arvoa kulutetulle kalorille, sillä maisemat reitin päässä olivat kuin satukirjan painajaismaisemasta repäistyt. Dramatiikka jatkui silmänkantamattomiin, maiseman ollessa täynnä kaukaisia vuorenhuippuja, järviä ja meren ulappaa. Sekaan sopivat hyvin skotlantilaisesti lähellä laiduntanut ylämaankarja ja lukuisat lampaat. Ainoa asia, mitä tuossa hetkessä kaipasi, oli lämmittävä aamukahvi ja aasialaisen turistin mukanaan tuoman minikopterin pärinän lakkaaminen. Eipä siinä, maistui se yöllä jäätynyt välipalapatukka ja kylmä banaani tuota maisemaa katsellessa aika hyvältä.

 Old Man Of Storr ja yön pakkaselta vielä huurteinen maa.

Seuraava etappi oli auton päräyttäminen paikkaan nimeltä Quaraing ja siellä muutaman tunnin retkeily. Allekirjoittaneella ei ole mitään havaintoa kyseisen paikannimen oikeasta ääntämisasusta, mutta pääsimme lopulta pienen harharetken ja eräältä maanviljelijältä utelun jälkeen oikeille jäljille. Jäljistä puheen ollen, Skyen saari on viime aikoina saanut julkisuutta viimeaikaisten dinosauruslöytöjen takia. Itse en kyseisiä jalanjälkiä havainnut, katseeni ollessa suurilta osin keskittynyt lumoavan kauniiseen horisonttiin maanpinnan sijasta.

Quaraing on Skyen vastine Keski-Maalle. Maisema on kuin suoraan Tolkienin teoksista repäisty. Vihreät nummet vallitsevat jylhien huippujen puhkomaa avaraa maisemaa, päättyen jälleen koskemattoman oloiseen rannikkoon. Tarkoituksenamme oli kiertää tämä Quaraing-kalliomuodostelma ja näin suorittaa kehämäinen trekki. Kaikki sujuikin hyvin siihen asti, kunnes reittiä seurattuamme löysimme itsemme kyseisen muodostelman huipulta edessämme luminen tasankomainen vyöhyke, jonka toisella puolella oli vastaantulijoiden mukaan reitin lähtöpiste. Rohkeutemme kuitenkin petti ja palasimme vanhoja jälkiämme pitkin takaisin. Paluumatkalla törmäsimme tietenkin useampaan retkeilijään, jotka naureskelivat ratkaisullemme, sillä olimme ilmeisen lähellä kierroksen loppua. Emme ottaneet kuitenkaan itseemme vaan lopulta nauroimme kyvyttömyydellemme suunnistaa ilmeisen helppoa reittiä loppuun asti. 

 Quaraing ja jyrkät vuorenrinteet.
 Reitti seuraili vuoren seinämää ja mahtavat maisemat aukenivat alapuolella.
 Huipulla? Hetki tämän kuvan ottamisen jälkeen käännyimme takaisin, sillä selkäni takana aukeni vain loppumattoman oloinen ja lumen peittämä (pelottava) alue.

Viimeistelimme eeppisyyden täyteisen päivän visiitillä Fairy Glen-muodostelmille, joka on kenties monelle tuttu näky Instagramista. Paikka ei vaatinut kuin kymmenen minuutin kävelyn parkkipaikalta ja oli tietysti täynnä turisteja. Aikamme ihmisten keskeltä ihailtuamme päätimme etsiä mukavan paikan asuntoautollemme yöksi ja päättää ensimmäisen Isle of Skye -päivän seikkailun.

Vinkkinä Skyelle suuntaaville: aikaisin herääminen todellakin kannattaa. Huiputimme suosituimmat reitit ennen suurimpien massojen saapumista puolen päivän jälkeen. Onnekkaasti saimme suurimman osan reiteistä lähes täysin itsellemme. Pystyimme näin nauttia luonnosta suurimmaksi osaksi ilman turistien ja kamerakopterien pärinää. Varsinkin Quaraing ja Old Man of Storr ovat kuulemani mukaan tupaten täynnä porukkaa ihmisten selviydyttyä hotelliaamiaisten parista luontoon!

 Maisemat ovat kuin Skotlannin versio Keski-Maasta.
 Cairnien eli kivimuodostelmien rakentaminen on ihmiselle ominainen harrastus.

PÄIVÄ 2

Ensimmäisen seikkailuntäyteisen päivän auringonpaisteesta toiveikkaina suunnittelimme jo toisen samanmoisen jatkumoa, vain todetaksemme tiistaisen iltapäivän tuovan mukanaan takatalvisen lumimyräkän. Päätimme näin ollen herätä jälleen aikaisin ehtiäksemme nauttimaan Skyen antimista ennen myräkän pärähtämistä paikalle. Vaikka meillä suhteellisen lämpimät ja vedenpitävät varusteet mukana olikin, emme halunneet kokea jokakertaista Skotlannin kevään tarjoamaa kastumista tällä reissulla. Omatekoisesta matkailuautostamme puuttuu valmiudet kamppeiden kuivaamiseen, joten kastuminen vaikuttaisi traagisesti reissuseurueen viihtyvyyteen. 

Sääennusteesta huolimatta suuntasimme kuuluisalle Neist Pointin majakalle. Kuulemamme mukaan tämä romanttinen niemi ja sen 1900-luvun alussa rakennettu majakka on Skyen saaren suosituin auringonlaskupaikka. Tästä viisastuneena suuntasimme kohteeseen heti aamuvarhaisella välttääksemme suurimmat ihmislaumat. Olimme leiriytyneet navigaattorin mukaan reilun puolen tunnin ajomatkan päähän Neist Pointista, mutta lopulta paikallisesta ruuhka-ajasta johtuen pääsimme perille reilun tunnin köröttelyn jälkeen. Ruuhkan syynä ei kuitenkaan ollut paikalle kiireisinä tunkevat turrelaumat, vaan paikallisen paimenen eteenpäin huispaama satapäinen lammaskatras. Skyen tiet ovat useimmiten yksikaistaisia, joten liikaa tilaa päkäpäiden ohitteluun ei ollut. Paikallinen paimenherra oli myös suhteellisen närkästynyt ilmeisen alituiseen nähtävyyksille aikoviin turisteihin jotka häiritsevät hänen laidunrauhaansa. Pääsimme loppujen lopuksi etenemään, eikä yksikään villapaitaisista elukoista vahingoittunut matkanteossa.

 Paikallinen liikenneruuhka.

Neist Pointille saapuessamme saimme närkästykseksemme huomata osan kiertobusseista ehtineen jo paikalle. Kymmenet turistit pyörivät jo ottamassa valokuvia dramaattisista kalliokielekkeistä ja tuosta mystisen oloisesta majakasta joka nökötti yksinäisenä niemennokassa. Suuntasimme ovelasti kuitenkin hiemaan sivuun pahimmasta ihmispöhinästä ja saimme ihailla näkymiä rauhassa. Itseäni käy aina hieman sääliksi nämä itsensä kipeäksi maksavat minuuttiaikataulumatkailijat, jotka kiirehtivät omakuvia ottaen kohteesta toiseen. Tälläkin kertaa hieman odoteltuamme suurin osa porukasta oli jo ängetty takaisin bussiin ja matkalle seuraavaan selfiepaikkaan.

Jäimme Melissan kanssa paikalle fiilistelemään majakan yksinäisyyttä ja pelkäämään myrskyvahvuudella puhaltavan tuulen työntävän meidät alas jyrkännettä. Päätimme suorittaa helpohkon kävelyn majakan luokse ja tutkia aluetta hieman tarkemmin. Asiaa selvitettyämme aavemaisen oloinen majakka olikin yhä käytössä ja osittain modernisoitu vanhan ajan henkeä mukaillen. Majakanvartijaa ei paikalta löytynyt sillä kylttien mukaan systeemi oli automatisoitu jo vuosisadan alussa. Paikka henki yhä puhdasta yksinäisyyttä ja kurkistellessa sisään hylättyjen rakennusten ikkunoista oli helppo kuvitella mitä traagisimpia tarinoita tapahtuneeksi tuossa ympäristössä.

 Neist Point ja jyrkät kielekkeet.
 Majakka lähikuvassa.

Palatassamme majakalta tuuli oli jo tuonut lumimyrskyn ensi hiutaleet mukanaan ja vietimme loppupäivän autossa peiton alla kyyhöttäen ja toukokuun alun koeviikkoon valmistuen. Yön aikana myrsky toivottavasti väistyisi.

PÄIVÄ 3

Keskiviikkoaamu valkeni tuoden jälleen kevään mukanaan. Tälle päivälle olimme jättäneet kenties sen kaikista ikonisimman Isle of Skyen destinaatioista: Glenn Brittlen kupeessa virtaavan Brittle-joen muodostamat satumaisen puhtaat luonnonaltaat, nimeltään Fairy Pools. Suomeksi tuo varmaan kääntyy kankeasti menninkäisaltaiksi. Kyseinen mesta on ilmeisesti suurimman sesongin aikaan niin täynnä ihmettelijöitä, että paikalle on saavuttava lähes edellisenä iltana tai vuoriston toiselta puolelta ylittämällä, jos mielii tämän ihmeen näkevänsä. Tällä kertaa ehdimme paikalle hieman ennen puolta päivää ja pääsimme reitille ongelmitta. Ilmeisesti turistibussit saapuvat tähän osaan saarta viimeisenä etappina sillä suurin osa ihmisistä pamahti meitä vastaan paluumatkalla. Fairy Poolsit ovat erittäin helpon ja selkeästi merkityn reitin varrella. Altaille kävelee läheiseltä parkkipaikalta noin puolessa tunnissa. 

 Reitti seuraili altaita ja niiden läpi virtaavan joen uomaa.
 Lumen sokaisemat seikkailijat.

Itseeni suurimman vaikutuksen tässä upeassa paikassa tekivät kuitenkin altaita ympäröivät lumihuippuiset vuoret. Korkein näistä, Sgurr Dearg, kohoaa 986 metrin korkeuteen, jääden suomalaistermein kenties tunturiksi. Skotlannissa kaikkia yli 3000 jalkaa (n. 915 metriä) korkeampia huippuja kutsutaan munroiksi eli vuoriksi. Kyseinen vuorirykelmä, nimeltään Black Cuillins, kiertää Skyen eteläosaa mahdollistaen hurjimmankin alpinistin huipuntavoittelut.

Päätimme Melissan kanssa kuitenkin jättää vuorten kiipeämisen tällä kertaa väliin ja seurata altaisiin virtaavaa jokea sen yläjuoksulle, kunnes emme enää kykenisi tarpomaan eteenpäin. Tämä oli loistava idea, sillä edetessämme ylöspäin oli kuin olisimme matkanneet keväästä takaisin talveen. Maanpinta muuttui sohjoiseksi ja lämpötila kiristyi, mitä ylemmäksi etenimme. Tavoitteenamme oli päästä ihailemaan vuorijonon keskellä sojottavaa yksittäistä huippua hieman lähempää ja pääsimmekin lopulta kyseisen yksilön välittömään alaisuuteen. Vuorten alla talvisen maiseman seassa valokuvia ottaessamme oli vaikea uskoa joen alajuoksulla olevan käynnissä jo täysi kevät. Hetken levättyämme ja tuosta upeasta paikasta nautittuamme palasimme samoja jälkiä takaisin uskolliselle matkailuvaunullemme ja päätimme suunnata kotia kohti. 

 Maisema näyttää kuin toiselta planeetalta.
 Ajomatkalla poispäin bongattu vanha Sligachanin ikoninen silta Skyen eteläpäädyssä.

Isle of Skye teki meihin molempiin lähtemättömän vaikutuksen ja sytytti nälän palata takaisin tälle maagiselle saarelle. Omien taitojemme ja uskalluksemme rajoittamana emme kyenneet tällä kertaa kiipeämään saaren korkeimpia ja luultavasti upeimpia huippuja, mutta tämä ei riemua rajoittanut, sillä tässä upeassa paikassa on mahdollisuuksia kaikentasoisille retkeilijöille. Saari on mitä loistavin paikka liikkumiseen asuntoautolla tai vaikkapa polkupyörä-teltta-kombolla edeten. Skotlannissa on Englannista poiketen jokamiehenoikeudet luonnossa liikkumiseen, joten yöpaikan löytäminen on vaivatonta ja saaren upeat maisemat tarjoavat mitä mahtavimpia vistoja romanttisille ruokahetkille.

Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan. Paahtaessamme autossa kohti Aberdeeniä aloimme suunnittelemaan jo seuraavaa seikkailua, Skotlanti oli tarjoillut meille ehdotonta parastaan jälleen kerran.