Vuosi pyöräilyä Euroopassa

 Kuka lie muinainen jättien kansa polkenut näillä pyörillä?

Reppuretken valokuvaaja-pyöräseikkailija Tomi Rantanen lähti viime kesänä fillarilla Inarista Pohjois-Norjan kautta kohti Eurooppaa. Tänään lähdöstä tulee vuosi täyteen ja mies on edelleen samalla retkellä. Matkan alussa suunnitelmana oli viiden vuoden maailmanympäripyöräily. Mistä moinen idea sai alkunsa?

- Edellisinä vuosina poljin kesän mittaisia retkiä, jotka tuntuivat aina loppuvan kesken. Varsinkin kaikkiin kansallispuistoihin pyöräily vuonna 2015 olisi saanut sisältää enemmän aikaa ja puistoihin tutustumista. Aloin haaveilemaan projektista, jossa ei olisi aikarajoitteita. Viisi vuotta kuulosti sopivan pitkältä ajalta, mutta ei ole tarkoitettu sitovaksi suunnitelmaksi. Oikeasti ei ole väliä, vaikka matka olisi puolet lyhyempi tai tuplasti pidempi.

Ensimmäisen vuoden aikana Rantanen on ehtinyt polkea kymmenen maan läpi: Pohjoismaista Saksan kautta Benelux-maiden läpi, josta Ranskaan ja Välimeren saarille talvehtimaan. Sardinialta hän siirtyi lautalla Italiaan, jossa etenee nyt Toscanan korkeudella kohti Alppeja. Tarkkaa reittiä voit tutkailla täältä.

 Tulipallo ilmestyi kuvaan Norjan vuonolla auringonlaskun jälkeen.

- Kilometrejä on tainnut kertyä noin 7000, eli kaikkine taukoineen keskimääräinen päivävauhti on 20km:n luokkaa. Tämä on melko lailla sopiva tahti, joka mahdollistaa kaikenlaista oleskelua, nautiskelua ja lepoa polkemisen ohella. Parasta pyöräretkellä on kiireettömyys, joten siitä ei sovi tinkiä.

Kuvien perusteella pyörän päällä on paljon kantamuksia, mutta tarkkoja kiloja Tomi ei ole uskaltanut punnita.

- Kieltämättä kampetta on runsaasti. Kun mukana on teltta, lämmin makuupussi, retkikeitin, ruokaa, vaatteita moneen ilmastoon, peseytymistarvikkeet, pyörän varaosia ja työkaluja, enemmän tai vähemmän ammattitason valokuvauskalusto, tietokone ja muuta pientä sälää, niin ei sitä tämmöinen jostain syystä edelleen taviskuntoinen saavuta ylämäessä edes kävelyvauhtia. Varusteet ovat kestäneet yllättävänkin hyvin. Pientä huoltoa ja korjausta joutuu toki silloin tällöin tekemään, mutta tuurista ja pyörän kestävyydestä kertoo jotain se, että edes yhtään sisäkumia ei ole vielä puhjennut.

 Renkaat toimivat monilla alustoilla.

Ennen lähtöä Tomi säästi reilun vuoden matkabudjetin. Lisärahoitusta tulee myymällä valokuvia ja timelapse-videoita, joita hän kuvaa tien päältä. Rantanen opiskeli kolme vuotta valokuvausta ja videontekoa, koska halusi reissusta “muutakin kuin muistoja”. Kuvaamisesta tulikin ammatti, jonka hän toivoo rahoittavan koko loppuretken, jotta voi itse keskittyä olennaiseen.

- Pyöräretkeilyn huippuhetkiä on nauttia kauniista luonnosta ja upeista maisemista. Ne ovat isoimmat syyt sille, miksi matkustan fillarilla tai teen muita retkiä kameran kanssa. Siksi majoitun mieluiten telttaan jonnekin syrjäiselle paikalle ja nautin ulkona elämisen vapauden tunteesta. Parhaimmat kokemukset tältä saralta tulivat heti alkumatkasta Pohjois-Norjan vuonoilta ja vuorilta, keskiyön auringon alla ja autioilla teillä. Kaupungeista en välitä. En hyvissäkään olosuhteissa, saati sitten raskaan pyörän kanssa navigoidessa itselle tuntemattoman metropoliksen kaoottisessa liikenteessä ja metelissä.

 Tyhjä tie, upeat maisemat ja mahdollisuus telttailla missä tahansa. Mikä voisi olla parempaa?

Käykö leiriytyminen ja matkaaminen koskaan yksinäiseksi?

- Tämä ei ole koskaan ollut minulle ongelma. Nautin yksin matkaamisesta ja toisaalta mukavia ihmisiä voi halutessaan tavata joka päivä. Lisäksi ensimmäisen neljän kuukauden jälkeen tapasin Saksassa ruotsalaisen pyöräilijätytön, jolla oli minuakin enemmän tavaraa ja kaiken lisäksi vielä koira peräkärryssä. Vastakohtana omalle rauhalliselle luonteelleni ristin hänet Hurrikaani Isabelleksi. Ajoittaisen myrskyisästä yhteiselosta huolimatta olemme ystävystyneet sellaiselle tasolle, joka on muuttanut minua ihmisenä monin tavoin. Kuljemme edelleen pääasiassa samaa matkaa, vaikka välillä omia reittejämme.

 Peräkärrykin vaihtoi välillä paikkaa pyöräilyvauhdin tasoittamiseksi.

Rantanen sanoo selvinneensä matkasta toistaiseksi ilman vakavampia ongelmia ja sairauksia. Haasteita ei kuitenkaan tarvitse etsiä kaukaa. Pelkästään viimeisen viikon aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista.

- Ensin villisika herätti kesken unien parin metrin päässä teltasta, mutta ymmärsi onneksi poistua paikalta ilman isompaa metakkaa. Sitten luulin saaneeni hostellista luteita matkaan makuupussiin, koska käsivarsiin ja jalkoihin alkoi ilmestyä punaisia täpliä, mutta ongelma osoittautuikin parin kauhuntäyteisen päivän jälkeen ilmeisesti vain likaisen lähdeveden viruksen aiheuttamaksi nokkosihottumaksi. Matkakumppani joutui myös antibioottikuurille saman vesilähteen takia.

- Seuraavana päivänä löysimme itsestämme kolmeen pekkaan yli 20 punkkia, joista sentään suurin osa ryömi koirassa. Pari päivää myöhemmin pimeällä tiellä tuli vastaan kaksi vihaista piikkisikaa. Samaan aikaan kesäisen Italian helle on jo ehtinyt aiheuttaa pari lievää lämpöhalvausta kylmyyteen tottuneille pohjoismaisille matkaajille. Tästä eteenpäin täytyy olla hyvin tarkka juomaveden kanssa ja liikkua vain aamulla ja illalla. Eivät paikalliset turhaan pidä siestaa näissä maissa.

 Sopivan puun alta on hyvä hakea suojaa helteeltä.

Neljän seuraavan vuoden suunnitelmasta puhuttaessa mies kohauttaa olkapäitään.

- Jo muutaman kuukauden ajan on ollut mielessä, että ehkä alkuperäinen suunnitelma ei toteudukaan sellaisenaan. Vuoden jälkeen alkaa olla hankalampi päästä kiinni alkumatkan huikeaan seikkailun tunteeseen, vaan tien päällä eläminen alkaa lähestyä rutiinia. Matkustamisen palo ja intohimo vähenee, mikä on sääli. Jos nautin retkestä enemmän osiin jaettuna, esim. yksi manner kerrallaan, saattaisi olla fiksumpaa viettää välillä aikaa kotona, kunnes veri vetää takaisin poluille ja Aasiaa kohti. Mutta en ole vielä tehnyt päätöstä, vaan tarkkailen fiiliksiä vielä seuraavien viikkojen ja kuukausien ajan.

Englanninkielinen blogi alkumatkasta löytyy täältä, ja jatkossa matkatarinoita ilmestyy myös Reppuretken sivuille.