Kesäheila löytyi tunturista

 Kesäheilaa odottamassa.

Viime viikot ovat kuluneet leppoisissa merkeissä Pohjois-Lapissa. Päiväohjelmaan on kuulunut muun muassa kullankaivuuta, kevyttä retkeilyä ja ystävien tapaamista. Aurinkoista säätä on riittänyt ja olen päässyt nauttimaan yöttömän yön auringosta oikein kunnolla. Seuraavaan auringonlaskuun on vielä viikon verran. Mieli tekisi kokeilla jotain itselleni aivan uutta; maastopyöräilyä yöttömässä yössä.

Pirautan Suomen Latu Kiilopäälle ja saan luurin toiseen päähän tunturikeskuksen pääopas Petrin. Kiireinen mies on ollut mukana organisoimassa Mennään metsään -polkujuoksukiertueen Kiilopään tapahtumaa, joka osoittautui menestykseksi. Ei tarvitse olla kummoinenkaan poppamies, jos ennustaa polkujuoksun saavan lähitulevaisuudessa lisää harrastajia massoittain. Geokätköily, maastopyöräily ja polkujuoksu ovat hyviä esimerkkejä uusista liikuntamuodoista, jotka tuovat retkeilyalueille ja kansallispuistoihin myös uusia kävijöitä.

Pyöräily Urho Kekkosen kansallispuistossa ei ole minulle aivan uutta, sillä pääsiäisenä pääsin kokeilemaan sähköavusteista läskipyörää keväthangille. CUBE-merkkisen efatin kanssa koimme mukavia hetkiä talvisessa tunturimaisemassa. Tuon reissun fiilistelyä pääset lukemaan täältä. Nyt olisi tarkoitus lähteä kokeilemaan, kuinka yhteispelimme sujuisi kesäisemmissä merkeissä, ja olisiko keväthankien huumaavasta seuralaisesta myös kesäheilaksi tunturiin.

 Levyjarrut ja Schwalben rengas miehen tiellä pitää.

Hyppään Inarissa tuttuun kyytiin ja heitän reppuni viereiselle istuimelle. Eskelisen Lapin linjat on vienyt minua viime vuosien aikana eri puolille Suomen Lappia ja maailman ääriin. Matka Inarista Saariselän Kiilopäälle kestää vajaa puolitoista tuntia. Sen aikana ehtii katsella komeita Lapin maisemia, lueskella tai ottaa vaikka torkut. Tauko Ivalon Matkahuollossa on sopivan mittainen ja sen aikana ehtii pistäytyä myös kaupassa, jos retkivarusteista tai -eväistä on jotain unohtunut matkasta.

Päivän tai yhden yön kestäville reissuille otan useimmiten mukaani Savotan Jääkäri M -repun. Noin 30 litran reppu on mukavan kapea ja kompakti myös pyöräilijän selkään. Tarvittaessa lisätilaa saa kiinnittämällä lisätaskuja MOLLE-nauhakujastoon. Repun sivukiristyshiha pitää kamerajalustan tukevasti paikallaan. Jääkäri M -repusta ilmestyy lähiaikoina tuotearvostelu, kunhan ehdin sen naputella ja valita siihen sopivat kuvat. Reppu on ollut käytössäni jo parisen vuotta ja sen monipuolisuuteen voit tutustua videossa.

 Tupasvilla kukkii hehkeimmillään.

Tällä kertaa yritin ottaa mukaani mahdollisimman vähän tavaraa, jotta pyöräily tunturissa olisi kevyttä ja mukavaa. Sadetta ei ole luvassa… tarkenenko taivasalla vai otanko teltan? Otanko retkikeittimen vai riittääkö nokikylkinen pannu veden keittämiseen? Polttopuuta löytyy autio- ja päivätupien lisäksi tulipaikoilta. Valokuvauskamojen lisäksi otan mukaan hieman evästä ja lämmintä vaatetta. Yöksi on luvassa lähes 15 astetta.

Retken kestoa enkä pituutta ole lyönyt kovin tarkasti kiinni, mutta pyörä on käytössäni iltapäivästä aamuun. Tarkoituksenani ei ole haukata liian isoa palaa, vaan pysyä Kiilopään lähialueella. Myös kuvaamiseen täytyy varata aikaa. Juuri julkaistu Saariselkä maastopyöräilyopas on mainio apu retken reittejä suunnitellessa. Oppaan on julkaissut Metsähallituksen Luontopalvelut ja sen toteutuksessa on ollut mukana aktiivipyöräilijöitä myös Suomen Ladusta. Kätevän kokoista, taskuun menevää kaksikielistä (suomi-englanti) opasta voi tiedustella ainakin kansallispuiston asiakaspalvelupisteistä ja Kiilopään tunturikeskuksesta. 

Oman reissun hahmottamista vaikeuttaa se, etten ole aikaisemmin liikkunut kesäisessä tunturimaastossa pyörällä, saati sähköavusteisella läskärillä. Näitä seutuja olen kolunnut reppu ja rinkka selässä jalan, lumikengilläkin useaan otteeseen. Karttaa en juurikaan suunnistamiseen tarvitse ja jalan nopeus on parhaimmillaan 3-6 kilometriä tunnissa. Mutta kuinka pitkälle siis ehtisin pyörällä? Pelaan varman päälle - mieluummin vähemmän kilometrejä ja enemmän maisemia sekä fiiliksiä.

 Mikäs näissä maisemissa on polkiessa.

Odottelen pyörää Kiilopäällä ja ehdin haukata lounaaksi herkullista käristyskeittoa. Lämpötila nousee 27 asteeseen ja tankkaan vettä. Kylmä olutkin hulahtaa kurkusta alas. Terassilla tapaan tuttuja Mikkelistä. Paarmoja lentelee kiitettävästi aurinkoisessa säässä. Shortseissa ja lyhythihaisessa paidassa tarkenee mainiosti, mutta samalla riittää paljasta pintaa näille ilmojen haukkureille.

Pyöräni Cube Nutrail Hybrid 500 on sähköavustettu alumiinirunkoinen fatbike. Lisäinfoa löydät maahantuojan, Rtechin sivulta. Tarkoituksenani on suunnata Rautupäille, mutta käyn ensin ottamassa tuntumaa Ahopäiden rinteillä. Reitti on luokitukseltaan keskivaativa ja nousee jo mukavasti ylös tunturiin. Pidän ylhäällä tauon ja katselen maisemia. Onneksi siellä on puu, mitä vasten saa pyörän nojaamaan ja itsenikin.

 Yksi puu onneksi löytyi.

Ahopäältä laskettelen takaisin Kiilopäälle ja jatkan kansallispuiston lähtöportista kaakkoon, kohti Niilanpään poroerotuspaikkaa. Vastaani tulee polkujuoksija, tyttö koiran kanssa ja selkä edellä kolme rinkkavaeltajaa. Muutaman tunnin seurannan perusteella Kiilopään maisemissa heinäkuussa suurimmat liikkujaryhmät ovat päiväreppu selässä kävelijät ja maastopyöräilijät. Perheitä ja lapsia isovanhempineen näkyy olevan mukavasti liikkeellä. Perinteisiä rinkkavaeltajia näin vain muutamia, mikä hieman yllätti, vaikkei suosituin vaellussesonki ollutkaan. Yhä useampi taitaa liikkua kansallispuistossa muulla tapaa: päiväretkellä, pyöräillen tai jopa polkujuosten. Kansallispuiston kävijäprofiili lienee ollut muutoksessa jo jonkin aikaa.

Urho Kekkosen kansallispuistossa pyöräily on sallittu vain maastoon merkityillä ulkoilureiteillä sekä seuraavilla merkkaamattomilla reiteillä: Kakslauttanen – Kopsusjärvi, Niilanpää - Suomunruoktu, Raja-Jooseppi - Anterinmukka, Kemihaara – Peskihaara – Keskipakat, Kemihaara – Mantoselkä, Matkailupalvelu- reitti: Kemihaara – Rakitsat. Talvipyöräily on sallittua lumipeitteisenä aikana kaikkialla muualla, paitsi huolletuilla laduilla. www.luontoon.fi/urhokekkosenkansallispuisto

 Latumerkkejä talvea varten.

Niilanpäältä jatkan merkittyä reittiä kohti Rautulampea. Uudessa maastopyöräilyoppaassa se on merkitty vaativaksi ja ajoittain talutan pyörää niin ala- kuin ylämäessäkin. Kokonaisuutena reitti on minulle vasta-alkajana liian haastava, mutta sähköavusteisuuden ansiosta matka etenee ja pääsen nauttimaan tunturissa ajamisesta. Ja jos joku on sitä mieltä, ettei sähköfillarilla ajaminen käy kuntoilusta, tulkoon kokeilemaan ajamista tunturissa. Ylöspäin mennessä reidet ovat jumissa ja alamäkiosuuksien jälkeen kädet makaroonina. Ja hiki tulee. Kesän vähäisen pyöräilykokemuksen takia myös takapuoli kipeytyy yllättävän nopeasti. 

Iltayhdeksän jälkeen pääsen tavoitteeseeni, Rautupäiden huipulle. Tarkoituksenani on jäädä tänne viettämään iltaa ja yötä, fiilistelemään kesää ja yötöntä yötä. Parkkeeraan pyörän isoa kiveä vasten ja teen ruokaa. Kahvitellessa on mukava ihailla horisontissa siintäviä Nattasia. Yksinäinen kapustarinta viheltää surumielisesti jossakin lähistöllä.

 Kivikasaan nojailua.

Tuuli tyyntyy illan mittaan lähes kokonaan, mikä ei ole hyvä asia. Paarmat katoavat iltakymmenen jälkeen ja paikalle ilmaantuu hyttysiä ja mäkäriä. Olin toivonut ylhäällä tunturissa tuulen pitävän ne loitolla. Nyt on laitettava päähän hyttyshattu ja vaihdettava shortsit pitkiin housuihin. Levitän avaruushuovan maahan ja siirryn makoilemaan. Kamera ottaa timelapse-videota tunturimaisemasta, missä aurinko puikkelehtii pilvinauhan väleissä. Puolenyön tietämillä käyn kävelyllä lähimaastossa ja huomaan alhaalla sijaitsevan Rautulammen rantaan syttyneen nuotion. 

Taidan torkahtaa hetkeksi, mutta herään hyttysten ja mäkärien hyörinään ja ininään. Pakkaan reppuni ja lähden kokeilemaan, miten pyöräily yöttömän yön tunturimaisemassa sujuu. Päätän palata samaa reittiä takaisin. Luonto on ehkä vieläkin hiljaisempaa, kun poljen alas tunturista. Pysähdyn purolle juomaan ja täyttämään vesipullot ennen seuraavaa nousua. Puoli kolmen maissa aamuyöllä olen Niilanpään porokämpällä ja oikaisen itseni muutamaksi tunniksi tuvan puupenkille. Sisällä ikkunassa surisee varpusen kokoisia kärpäsiä, mutten jaksa kauaa niitä kuunnella. Pyöräily tunturissa on saanut reissumiehen sen verran raukeaksi, että uni tulee nopeasti.

 Huikka purosta ja matka jatkuu.

Aamulla heräilen seitsemän maissa ja aurinko paistaa jo kirkkaalta taivaalta. Muutama leivänpala kurkusta alas vesihuikan kera, repun pakkaus ja menoksi. Loppureitti kohti Kiilopäätä on lähes kokonaan loivaa laskua ja nelisen kilometriä taittuu vauhdilla. Parhaimmillaan alamäkeen polkiessa (ilman sähköavusteisuutta), nopeusmittari näyttää 40 km / h. Aikamoista kyytiä. 

Saavun Kiilopään varustevuokraamolle hieman kahdeksan jälkeen. Muutaman tunnin yöunien jälkeen olo on hieman nuhjuinen, mutta mieli on positiivinen ja iloinen. Katselen pienoisella haikeudella vuokraamon telineeseen jättämää kesäheilaani. Anna tunturin selvittää, onko oikea sulle hän lauletaan jo laulussakin. Jokohan sitä kehtaisi ehdotella treffejä syksyn ruska-aikaan vai peräti ryhtyä vakisuhteeseen?