Stelvion kansallispuisto, Italia

 Mitä korkeammalla on, sitä paremmat maisemat.

Kun saavuin Gavialta Bormioon aikeena nousta legendaariselle 2750m korkealle Stelvio Passille, löysin muitakin polkijoita samalla suunnitelmalla. Kaupungista ulos johtavalla tiellä oli pyöräilijöitä niin pitkälle kuin silmä kantoi. Vuosittainen ReStelvio-kilpailu järjestettiin juuri sinä päivänä, ja osanottajia oli kuulemma yli 3000. Teräspyöräni ja sen kuusi laukkua aiheutti hilpeyttä, kunnes paljastin etten aikonut ottaa osaa kisaan.

 "Kassalle 2 tarvitaan apua."

Jäin katsomaan aamun startin ja odotin joitakin tunteja Bormiossa pölyn laskeutumista. Ostin ruokaa useammalle päivälle, jotta voisin jäädä ylös valokuvaamaan ilman kiirettä. Tämä tosin teki pyörästäni niin raskaan, etten meinannut päästä väsyneenä lainkaan mäkeä ylös. Olin valvonut Gavialla myöhään tähtikuvausta varten ja herännyt silti auringonnousuun jo kauan ennen aamukuutta. Ikävöin jo melkein pitkiä talviöitä, jotka sentään tarjosivat aikaa nukkumiselle.

Kisa oli jo päättynyt ja tie taas auki myös nelipyöräisille ajoneuvoille, joten aloin häpeilemättä liftaamaan työntämisen ohella. Farmariautolla liikkeellä ollut mukava pariskunta otti minut kyytiinsä ja pääsin perille minuuteissa. Bormion puoleinen nousu ei ollut läheskään yhtä kaunis kuin Gavia, joten en missannut paljoakaan. Klassinen kaikissa valokuvissa nähty Stelvion maisema on vuoren itäpuolella, jossa kuuluisat 48 hiusneulamutkaa kutsuvat pyöräilijöitä ja motoristeja ympäri maailmaa.

 Tapaamani ukrainalainen Georg matkalla takaisin leiripaikalleen.

Tämä fakta aiheutti kuitenkin pienen pettymyksen, varsinkin rauhallisen Gavian jälkeen. Stelviolla oli useita hotelleja, ravintoloita, krääsäkojuja, heinäkuussakin toiminnassa ollut hiihtohissi ja tietysti koko liuta ihmisiä, moottoripyöriä ja muita turisteja. Paikka oli pienoinen sirkus.

Maisemat kylläkin kelpasivat. Kuvasin laskevan auringon piirtämiä muotoja vuorien rinteille, kunnes tapasin innokkaan saksalaisen pariskunnan. Kuultuaan matkastani ja aikeista telttailla vuorella öiden nollakeleistä huolimatta, mies halusi antaa minulle kaljarahaa. En juo olutta, mutta kohtelias kieltäytyminen ei kelvannut vastaukseksi, joten lupasin käyttää setelin kuumaan kaakaoon aamulla. Avun vastaanottaminen teki antajan onnelliseksi.

Jostain syystä Stelvion hotellit näyttivät kaikki vanhoilta ja rapistuneilta. Itse asiassa koko paikka näytti jämähtäneen 80-luvulle, aina rakennusten ulkoasusta postikorttien designiin. Mutta yksi siisti ja mukava ravintola nimeltä Tibet löytyi hieman syrjemmästä. Se tarjosi myös parhaan näköalan, joten jäin odottamaan yötä ja pitkää valotusta autojen ajovaloista mutkaisella tiellä.

 Stelvio yöllä. Yritin saada tähdet mukaan kuvaan, mutta epäonnistuin.

Juttelin tupakkatauolle olleen romanialaisen tarjoilijan kanssa. Koko vuori oli kansallispuistoaluetta, joten tarvitsin vinkkejä lailliseen telttailuun. Avulias mies näyttikin heti avoimen autotallin, jossa saisin nukkua luvalla ja suojassa ainakin sateilta, vaikkakaan ei kylmältä. Majoiduin lopulta ravintolan autotalliin kolmeksi yöksi. Joka aamu tilasin lämmikkeeksi kuuman kaakaon, saksalaisia sponsoreita mielessäni hiljaa kiittäen.

Melun ja liikenteen aiheuttaman alkushokin jälkeen aloin tykästyä Stelvioon. Ympärillä oli useita lumipeitteisiä huippuja, joille kulki vaellusreittejä, eikä polkuja tarvinnut kulkea kauaskaan ennen kuin maisemat paranivat entisestään.

Vuorilta löytyi myös kivikasoja jäänteinä yli sadasta sotilasparakista, jotka oli rakennettu sinne erinäisten sotien vuoksi kahden edellisen vuosisadan aikana. Uskomattomat määrät ruokaa, puupölkkyjä, kattotiiliä, aseita ja ties mitä varusteita ja tarvikkeita vietiin ylös asti miesvoimin kantamalla. Edelleen siellä täällä oli löydettävissä useita kasoja satojen ja tuhansien ruostuneiden peltipurkkien jäänteistä ensimmäisen maailmansodan ajalta. Ja itse olin liian laiska työntämään edes yhtä polkupyörää ylös asvalttitietä pitkin.

 Pyörä auringonlaskussa ja mainittu Tibet-ravintola taustalla.

Viime kuukausien ajan en ole ollut erityisen tyytyväinen omien valokuvien määrään tai laatuun. Mutta nyt kun olin vihdoin kuvauksellisissa kohteissa käytettävissäni runsaasti aikaa, kuvaus- ja kirjoitusinto palasi taas. Otin jopa itselleni täysin uudenlaisia timelapse-videoita ja aloin suunnitella seuraavaa videota ja ensimmäistä valokuvakirjaa.

Luovuuteni on siis tekemässä paluuta, mikä vaikuttaa lupaavalta jatkon kannalta.

 Tämän hotellin edustalla liehui Suomen lippu, joten otin kuvan sen kunniaksi.
 Auringonvalo piirtää muotojaan vuorien ja pilvien välistä.
 Stelvion "keskusta" yöllä.