Reppuretki mystiseen Orinoron rotkoon
Tämän vuoden aikana tarkoitukseni on retkeillä satana päivänä eri puolella Suomea, upeissa luontokohteissamme. 100 päivän reppureissu sisältää niin päiväretkiä kuin useamman päivän vaelluksia kansallispuistoissa, luonnonsuojelualueilla, erämaissa ja muissa mielenkiintoisissa kohteissa. Tällä kertaa matkani suuntautui Savon sydämeen ja pääsin kurkistamaan Orinoron rotkon luonnonsuojelualueelle, yhteen Savon seitsemästä ihmeestä.
Soisalon saaressa Leppävirralla sijaitseva Orinoron rotko on suosittu koko perheen retkikohde. Nytkin, helteisenä heinäkuun päivänä vastaan tulee useita lapsiperheitä ja muita porukoita. Koira näyttää olevan mukana useilla retkeilijöillä ja asianmukaisesti kytkettynä.
Seitsemän kilometrin mittaiselle luontopolulle voi lähteä Mustinmäen koululta tai Hanhiahontien pysäköintipaikalta. Valitsimme jälkimmäisen, lyhyemmän vaihtoehdon, sillä lämpötila alkoi kivuta jo kohti kolmeakymppiä. Luontopolun ovat rakentaneet yhteistyössä Pohjois-Savon Ympäristökeskus, Leppävirran kunta ja Mustinmäen kyläläiset. Orinoron rotkon esitteen ja reittikartan löydät täältä. Reitti on merkitty selkeillä viitoilla ja keltaisella maalilla puihin, eksymisvaaraa ei pitäisi olla.
Parkkipaikalta suuntaamme kuivaan kangasmetsään. Pitkän hellejakson jälkeen maasto on kuivaa ja reitin pystyy kulkemaan lenkkareissakin. Kosteampaan aikaan, esimerkiksi syksyllä tai keväällä suositellaan kumisaappaita. Luontopolku on kuljettavissa vain lumettomaan aikaan. Muutamista ojista löytyy kuitenkin sen verran vettä, että kolmikkomme karvaisin retkeilijä pääsee itseään uittamaan. Matkan varrella on luontopolkutauluja, joissa kerrotaan alueen eliöstöstä.
Orinoron rotkon reitin varrella on myös nuotiopaikka, hirsinen laavu, kuivakäymälä ja hiljattain valmistunut kota. Kodan seinään kiinnitetyssä laatassa kerrotaan hanketta tukeneen Varkauden Kauppakamariosasto ja Pentti Lappalaisen -muistorahasto. Nuotiopaikkaa ylläpitää Mustimäen kyläyhdistys ja heiltä voi tarvittaessa tilata vaikka tarjoilun paikan päälle. Puitteet ovat komeat, mutta valitettavasti kaikesta ohjeistuksesta huolimatta retkeilijät jättävät palamatonta roskaa jälkeensä. Nuotiopaikka ja rakennelmat sijaitsevat kauniin lammen rannalla. Rauhalliseen metsälampeen pääsee halutessa pulahtamaan hyväkuntoiselta laiturilta.
Tällä kertaa emme jää tulille, vaan jatkamme kohti rotkoa. Orinoron rotko on vaikuttavan näköinen. Sen pituus on noin 100 m ja syvyys suurimmillaan lähes 20 m. Rotkon pohjalla pulppuaa myös lähde, mitä tällä kertaa emme etsi. Lumi ja jää säilyvät rotkon pohjalla kuulemma kesäkuulle saakka. Nyt kivinen kylmiö suo meille helpotusta tukalaan helteeseen. Veikkaamme, että lämpötilaero rotkon pohjan ja metsäaukion välillä on hyvinkin toistakymmentä astetta. Hyttysiä on hieman, mutta rotkossa viipyisi silti mielellään pitempäänkin.
Rotkon pohjan pitkospuut ovat hyväkuntoiset ja varsinkin normaalikeleillä ne nousevat arvoonsa. Nyt maasto niiden ympärillä on kuivaa. Pitkokset myös ohjaavat ihmisten kulkua ja säästävät ympäröivää luontoa. Kuusia on kaatunut ristiin ja rastiin rotkon pohjalla.
Ympärillä olevat jyrkät kalliot huokuvat paitsi rauhoittavaa viileyttä, myös ikiaikaista mystisyyttä ja turvaa. Eräässä kohtaa näyttää, että kalliosta tuijottaa tuimakatseinen hahmo meitä retkeilijöitä ja kehottaa käyttäytymään riittävällä arvokkuudella. Rotkon pohjalla riittää vihreää; eri sammallajeja ja saniaisia joista osa kiipeää jyrkkää kallioseinämää ylöspäin. Joku lintukin on värkännyt risupesän kallioseinämän koloon ja ilmeisti onnistunut pesinnässäkin. Ainakin muutamia untuvaisia höyheniä näyttää olevan maassa.
Istahdamme hetkeksi rotkon pohjalla olevalle penkille nauttimaan retkieväitä, kunnes palaamme samaa reittiä takaisin. Olen vaikuttunut näkemästäni ja kokemastani. Suomi lienee pullollaan tällaisia paikallisia erikoisuuksia ja niihin harvemmin törmää ilman paikallistuntemusta. Onko sinulla vinkata joku erityinen luontokohde, missä minun kannattaisi vierailla 100 päivän reppuretkellä?