Kiireetön retki Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoon

 Pitkospuut ja suomaisema.

Siellä missä Satakunta ja Etelä-Pohjanmaa lyövät kättä, Karvian ja Kauhajoen rajoilla, sijaitsee rauhallinen ja hiljainen kansallispuisto nimeltään Kauhaneva-Pohjankangas. Kävijämääriltään ja kooltaan tämä puisto kuuluu Suomen pienimpiin, mutta ei suinkaan vähäisimpiin. Puistosta löytyy 4,5 km pituinen rengasreitti tai 2 km pitkä pitkospuureitti, muutoin sulan maan aikaan suurin osa puistosta on suomaastoa ja rajoitusosaa jolla turvataan erilaisten suolintujen pesimisrauha.

 Eväät reppuun ja retkelle.

Olin lukenut Kauhaneva-Pohjankankaasta netistä sekä nähnyt joitakin kuvia somessa, rauhallinen suomaisema vetää puoleensa. Alkukesän raukea lauantaiaamu sai vauhtia päiväretken suunnitelmasta, lähtisimme äiti+lapset kokoonpanolla kartoittamaan tätä meille ennestään vierasta puistoa. Aurinko lupasi lämmintä päivää ja meillä ei ollut kiire minnekään. Juuri tällaisia päiviä, miksei useitakin, ihminen kaipaa. Retkivalmistelut ja eväspakkaamiset tehtiin hyväntuulisessa ilmapiirissä. Matkaa ei olisi perillä taitettavaksi kuin tuo vajaa viiden kilometrin rengasreitti joten matkan varrella evästelyyn ja oleskeluun jäisi aikaa mielin määrin. Ajomatkaa kohteeseen kertyi vajaa pari tuntia. Tämä kiireettömyys mielessämme, pakkasin reppuun myös riippumaton kiinnikkeineen, jos sille löydettäisiin sopiva paikka. Sen avulla tauot ovat entistäkin lokoisampia.

 Riippumaton voi ottaa mukaan päiväretkellekin.

Ennakko-odotus hiljaisesta puistosta kävi toteen saapuessamme kohteeseen. Hiekkatien päässä olevalla Salomaan pysäköintialueella oli vain yksi auto ennen meitä. Lämpömittari hiveli 20 celciusta ja tutkimme hetken lasten kanssa pysäköintialueella olevaa alueen karttaa ja infotaulua sekä tarkastimme uudehkon, todella mukavan puuceen. Metsähallitus pitää huolta tästäkin puistosta vaikkei se ehkä suosituimpien joukkoon kuulukaan, kiitos siitä!

Salomaan parkkipaikalta meitä tervehtii ensimmäisenä Pohjankangas suorine mäntyineen ja leveä hiekkainen polku johdattaa juhlavasti halki pienen metsäkaistaleen. Kohta kangasmaaston jälkeen puiden välistä alkaa siintää itse asia, eli suomaisema ja pitkospuut. Alueen ainoa telttailuun sopiva Salomaan telttailu- ja tulipaikka on heti suoaluetta ennen, muutama sata metriä parkkipaikalta. Täällä on myös kaivo. Maasto on ollut pitkään kuivaa, ja metsäpalovaroitus on laajalti voimassa tällä suunnalla Suomea.

Ikäväkseni laitan merkille perheen, joka paistaa varoituksesta huolimatta makkaraa tulipaikalla. Mietin hetken ja päätän mainita mahdollisimman ystävälliseen sävyyn asiasta. Perhe on ulkomaalainen, eikä yhteistä kieltä löydy englannista. Koitan elehtiä nuotion huolellisen sammuttamisen huolehtimisesta, enkä ole varma saavuttaako viestini vastaanottajia. Päätän mielessäni, että käyn vielä ennen lähtöämme tarkistamassa, ettei maahan jää mitään kytevää. Nuotio näyttää onneksi olevan jo lopuillaan. Lapset kyselevät, mitä yritin sanoa. Kerron heille että kuivassa maastossa on äärimmäisen vaarallista sytyttää nuotiota. Se voi levitä todella nopeasti ja jälki voi olla kohtalokasta. Tuliasiat ovat tärkeitä oppeja myös lapsille. Meillä on mukana kaasukeitin, ja sitäkin täytyy käyttää tähän aikaan erityisellä varovaisuudella. Joskaan tulen kanssa ei saa koskaan leikkiä tai asennoitua siihen välinpitämättömästi.

 Kuiva kangasmetsä saattaa roihahtaa helposti palovaroituksen aikaan.

Kohta rentous valtaa kuitenkin mielen astuessamme pitkille pitkoksille jotka kuljettavat meitä muutaman kilometrin puiston koko suoalueen läpi. Pysähtelemme usein, minä siristelen silmiä ja koitan tavoittaa suon äärilaitaa siinä onnistumatta. Lapsia kiinnostaa erityisesti miettiä, miten syviä tummanpuhuvat mystiset suolammet ovat, ne saavat mielikuvituksen todella laukkaamaan. Niiden turvereunat ovat epätasaisia ja tumma vesi näyttää sukeltavan äärettömään syvyyteen. Maasto on kuivuudesta ja alkukesästä johtuen aika keltaruskeaa ja erilaiset suokukat, pääosassa tupasvilla värittää valkoisena maisemaa. Myös hillankukkia näkyy siellä täällä. Äänimaailma on kurkien huutoja ja muiden, itselle tuntemattomien lintujen laulua.  Ja sitten välillä; täysi hiljaisuus. Ei liikenteen melua, ei mitään. Pehmeä rahkasammal tuntuu toimivan äänenvaimentimena entisestään ja tunnelma on vähintäänkin eteerinen. Olemme omassa luontokuplassamme.

 Hillat tekevät tuloaan.

Mukava taukopaikka löytyy pitkospuiden keskeltä jonkun matkaa verkkaista taivalta taitettuamme, kauniiden suolampien ympäröimänä. Myös riippumatolle löytyy sopivat puut ja saamme aikaiseksi oman taukokeitaan. Ajatuksena on käyttää nyt taukoon kunnolla aikaa. Tehdään ruokaa, kastellaan sormenpäitä harmaaksi patinoituneelta laiturilta. Katsellaan vesihyönteisiä tummassa vedessä, syödään ja napostellaan pikkuherkkuja kuten pähkinöitä. Höpötellään. Kerkeän sulkea silmät penkillä hetkeksi, luonto on taas vienyt katraan mukanaan ja leikit keksitty. Retkivinkkinä kaikille lasten kanssa retkeileville, jokaiselle omaan pussiin tai purkkiin pakatut pähkinät ja kuivatut hedelmät ovat pop. Niiden avulla jaksaa pidempiäkin taipaleita taukopaikkojen välillä. Meillä on omat pussit tälläkin retkellä mukana, vaikka matka ei sitä vaatisi. Ehkä on hyvä luoda tällaisia omia pieniä tapoja, ja toistaa niitä retken ja matkan pituudesta huolimatta. Meillä on taas haaveissa kesälle myös pidempi vaellus, silloin nämä opitut tavat tulevat viimeistään oikeaan tarpeeseen.

 Välillä pitää pysähtyä tutkimaan yksityiskohtia.

Kelloa ei katsota, koska ei ole tarvetta. Kun tuntuu sopivalta, jatkamme matkaa pitkoksia pitkin. Ensin tarkistetaan, että taukopaikka jää roskattomaksi ja käynnistämme ei jää maastoon jälkiä. 

Maisema on edelleen suon ja sitä täplittävien lampien rytmikästä vuoropuhelua. Hiljalleen lähestymme reitin varrella olevaa isointa vesistöä, Kauhalammia. Lammen pohjoispuolen maasto on suopursujen ja isompien mäntyjen kansoittamaa, mäntyjen rungoilla ja rannan tuntumassa pörrää todella paljon sudenkorentoja. Joku hyönteistietäjä tietäisi näille vähän pienemmän kokoisille korennoille oikean nimenkin. Me tyydymme katselemaan, kuvaan emme saa nopeita lentäjiä vangittua.

 Suolammen laituri kiinnostaa lapsia.

Vähän ennen reitin yhtymistä keskiaikaiseen Kyrönkankaantiehen Kauhalammin rannassa on laituri, josta voisi ajatella pulahtavansa kuumana päivänä myös uimaan. Kyrönkankaantien nimi on sikäli harhaanjohtava, että tässä kohdassa puistoa se muistuttaa enemmän polkua kuin tietä eikä puiston läpi pääse sitä pitkin autolla (onneksi, rauhan ja hiljaisuuden nimissä). Reitin varrella on tiestä kertova infotaulu ja mietin, millaisia kulkijoita edellisillä vuosisadoilla onkaan tietä pitkin taivaltanut, ja miten maisema on heille näyttäytynyt kunakin ajankohtana. Todella kiehtovaa! Pojan kanssa saamme aiheesta aikaan aika mielenkiintoisen keskustelun.

Vastaan kävelee yksi päivän harvoista kohtaamistamme ihmisistä, japanilainen kameran kanssa. Tervehdimme ja mies alkaakin yllätyksemme kertoa englanniksi, että kannattaa ehdottomasti käydä reitiltä puolisen kilometriä toiseen suuntaan Nummikankaan lintutornilla. Tornin luona on toinen portti puistoon. Hän pyytää olemaan varovainen, tornin rappusilla olisi yllätys. Tästä innostuneena päätämme käydä myös tornilla ja yllätys onkin melkoinen, melkein salaisuus, jonka voi nyt jo paljastaa kesän ollessa pidemmällä. Neljännellä portaalla on linnun pesä, jossa nököttää kolme sinertävää munaa.

 Linnun munat pesän pohjalla - vaan minkä linnun?

Hiippailemme varoen ohi ja käymme kurkkaamassa tornin näkymät yli suon. Kaukaisuudessa siintää läheisen Lauhavuoren huippu. Siellä saattaa olla jonkun kesäisen retken kohteemme. Linnun hautomista emme halua liian kauaa keskeyttää joten lähdemme vähin äänen etenemään Kyrönkankaantietä reitin loppuosiolle takaisin kohti parkkipaikkaa. Linnunpesä oli kuin piste iin päälle, muistutus luonnon hauraudesta ja luonnon kunnioituksen tärkeydestä.

Loppumatka menee ilta-auringosta nauttien harvakseltaan jutellen. 11-vuotias esikoinen painelee tuttuun tapaan etunenässä ja minä ja 7-vuotias kuopus pidämme häntää. Parkkipaikalta käyn vielä katsomassa Salomaan taukopaikalla, että nuotionpohja on todella sammunut. Tämä retkipäivä oli suosiollinen ja kotimatka alkaa rennon tunnelman edelleen ympäröidessä meidät.