Luonnon rauhaa Seitsemisen kansallispuistossa

 Lampi.

Elokuinen aamu alkoi tavaroiden pakkaamisella ja uuden teltan hankkimisella. Löydettyäni pienen ja kevyen teltan, suuntasin ruokakaupan kautta pois sivistyksen parista, kohti Seitsemisen kansallispuistoa. Seuraavista päivistä minulla ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa. Tärkeintä oli, että pääsen pois kaikesta hälinästä, olemaan yksin itseni ja koirani kanssa keskellä luontoa. Keli oli kesäinen, mitä oli luvattu myös tuleville päiville.

Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Ylöjärven ja Ikaalisten kuntien mailla, Pirkanmaalla Länsi-Suomen läänissä. Vuonna 1982 perustettua kansallispuistoa hoitaa ja ylläpitää Metsähallitus. Puiston pinta-ala on 45,5 neliökilometriä ja alueen maisema on hyvin vaihtelevaa, joista järviin, metsistä harjuihin sekä soihin. Luontopolkuja on kaikkiaan neljä ja polkuverkosto on laajuudeltaan noin 60km. Reittien varrella on nuotio- ja telttapaikkoja sekä opastuspisteitä. Kansallispuiston eliölajistossa esiintyy myös harvinaisia pohjoisen lajeja.

 Pitkospuut.

Päästyäni Kuruun, joka on itselleni hyvin rakas paikka, kävin vielä täydentämässä viimeisiä eväitä paikallisesta kyläkaupasta. Olen viettänyt lapsuudessani useita kesiä Kurussa, sillä edesmenneet isovanhempani ovat siellä asuneet ja olihan vanhemmillanikin siellä muutamana kesänä mökki. Juuri täältä, Kurun jylhistä metsistä ja salomaista on lähtenyt minun innostukseni ja rakkauteni luontoon, kalastukseen ja eräilyyn. Täällä päälleni laskeutuu aina syvä rauha ja onnellisuus.

Lähdettyäni Kurusta kohti Parkanoa, käännyin Kaidankylästä kohti Seitsemisen Kansallispuiston maisemia. Asemapaikkani ei ollut vielä tiedossa, mutta päätin mennä katsomaan, onko Kirkas-Soljasten leiripaikalla elämää. Ajettuani hetken aikaa hyväkuntoisia hiekkateitä, saavuin leiripaikalle, joka onnekseni ammotti tyhjyyttään. Tänne pystytin uuden telttani ja tyhjensin varusteeni. Laitoin evääni järveen viilentymään, etteivät ne seuraavina aamuina kävelisi minua vastaan.

 Leiripaikka.

Istuin aloillani, nautin olostani, suhautin muutaman nestepitoisen tölkin auki ja katsoin kartasta, minne koirani kanssa suuntaisin. Päätin kävellä läheiselle Lieslammelle, johon oli matkaa vain reilut 2km. Kävelin läpi Hiittenhautakankaan, jota koristavat luotisuorat männyt, jotka pitkillä rungoillaan kurottavat kohti taivasta. Saavuin pienelle Kangaslammelle, jonka peilityyntä pintaa rikkoivat kahden joutsenen tekemät hennot aallot. Maiseman muututtua kuivasta kangasmaastosta kuusimetsäksi olin jo Lieslammella.

Päätin suunnistaa kohti Liesjokea, jonka varrella kartan mukaan on vanha mylly, sen halusin nähdä. Liesjoella on kuuleman mukaan myös majavia, varsinkin Jaulin kämpän seudulla sekä Lieslammen sekä Liesjärven välisellä osuudella. Kävelin ohi Kettulammen, jonka tummassa pinnassa heijastui kauniisti vieressä oleva jylhä metsä ja sinivalkoinen taivas. Jonkin matkaa käveltyäni, läpi pitkospuiden sekä polkujen, saavuin myllylle. Näkymä oli kuin haltijametsästä. Ympärillä seisoi arvonsa tietävä vanha metsä, yksinäisyydessä pauhaava joki jonka varrella seisoo sammalkattoinen vanha mylly. Koirallakin riitti ihmeteltävää vanhan myllyn nurkkia haistellessa.

Liesjoen myllystä jauhettiin aikoinaan viljaa seudun lähitaloille. Osakkaina olivat Kovero, Kuivasniemi, Kivijärvi sekä Liesjärvi. Liesjoen alkuperäinen mylly on viety aikoinaan pois, pelkästään myllynkivet jätettiin paikoilleen. Lieneekö vanha mylly lahonnut, mutta nykyinen mylly tuotiin samalle paikalle Ruoveden Koveronkoskelta 1995. Myllyä ihastellessani ajattelin, kuinka maailman touhu on ollut aikoinaan niin erilaista kuin nykyään ja kuinka jo pelkästään naapuri- ja lähitalojen käsitys on vuosien matkalla muuttunut.

 Vanha mylly.

Kuivan kurkun kostuttelun jälkeen suuntasin myllyltä kohti Jokiristin telttailualuetta. Kävelin pitkin Liesjoen rantoja ylittäen pienen sillan, jonka alta Liesjoki levottomana pauhasi. Hieman ennen Jokiristille saapumista vastaani tulivat ensimmäiset ihmiset. En siis ollutkaan yksin, en kuitenkaan kokenut suurempaa tarvetta jäädä vaihtamaan kuulumisia. Koirat sentään tekivät hieman lähempää tuttavuutta toisiinsa. Pysähdyin katsomaan Jokiristin levähdysalueen, mutta jatkoin suorilta matkaani kohti Jaulin kämppää. Jaulin kämppä on vanha savottakämppä, joka sijaitsee Liesijoen rannalla. Alkuperäisen kämpän rakensi suomalainen kirjailija Kalle Päätalo. Alkuperäinen päärakennus on palanut ja sen tilalle rakennettiin nykyinen kämppä. Päätalon vuonna 1946 rakentama tallirakennus on kuitenkin vielä jäljellä.

Istuin lammen rannassa olevan saunarakennuksen edessä muistellen niitä kertoja, kuin aikaisemmin täälä olen ollut. Ympärillä oli vehreää ja hiljaista, ainoastaan lampeen laskeva koski pauhasi keräten lammen rannoille valkoista vaahtoa. Koira istui vieressäni, välillä katseemme kohtasi, välillä vajosimme omiin maailmoihimme, sisimmissämme kumpikin haaveillen vapaana olemisesta. Täällä koin kuitenkin olevani vapaa, eikä minulla ollut taas kiire mihinkään.

 Seitsemisen kansallispuisto.

Eväät nautittuamme jatkoin matkaa kohti leirialuetta. Loppumatkan kuljin lämpimässä, puolipilvisessä säässä pitkin hiekkatietä ohittaen Jaulinnevan kauniin suon sekä Saari- Soljasen lammen, ennen saapumista Kirkas-Soljaselle. Teltta oli vielä pystyssä, tavarat tallessa, niin järvessä kuin teltassakin. Leiripaikkaan oli ilmestynyt myös yksi teltta lisää. Oli aika istahtaa kannon päälle, nauttia suon tuoksusta, seurata kuikkien rauhallista uiskentelua kirkasvetisen lammen selällä sekä kuunnella niiden kutsuhuutoja, jotka kantautuvat pitkälle erämaahan asti.

Koitti aika alkaa tekemään polttopuita, joita sahasin ja hakkasin isohkon kasan. Varmasti riittäisivät koko illaksi, sillä halusin istua pitkään pimeässä yössä rätisevän nuotion äärellä. Sytytin nuotion ja valmistin ruokaa, joka maistuu aina paremmalta luonnossa kuin missään muualla. Lopulta illan jo hieman viilentyessä ja hämärtyessä nuotiolle saapuivat myös kaksi muuta retkeilijää. Söimme, joimme ja vaihdoimme kokemuksia niin päivästä kuin muutenkin elämästä, lopulta jäin yksin vielä istumaan iltaa nauttien olostani sekä yksin olemisesta. Kellon ollessa jo pitkällä seuraavan päivän puolella, lähdin testaamaan koirani kanssa uutta telttaani täynnä uusia hienoja kokemuksia.

 Nuotio.

Heräsin ensimmäisen kerran jo aamukuuden aikaan. Kävin ulkona haistelemassa minkälainen päivä olisi tulossa. Taivas oli pilvetön ja kaksi vesilintua lensi korkealla vasten sinistä taivasta. Oli vielä hieman viileä ja kostea keli, lammen pinnassa oli paikoin usvaa. Hetken aikaa istuskeltuani suurehkon kiven päällä telttani vieressä, päätin vielä jatkaa unia. Kömmin takaisin telttaan ja vielä lämpöiseen makuupussiini.

Noustuani myöhemmin uuteen päivään, todettuani teltan palvelleen hyvin yön, sytytin nuotion ja söin kevyen aamupalan. Kävelin koiran kanssa pienen aamulenkin. Taivaalle oli jo kertynyt hieman pilviä mutta ilma oli jo lämpöisempi, muita ihmisiä ei ollut liikkeellä. Palasin leiripaikalle suunnittelemaan mitä tänään tekisin. Päätin pikaisesti lähteä käymään ihmisten ilmoilla, isovanhempieni haudalla, jotka jo pitkään ovat maanneet Kurun hautausmaalla. Kävin hakemassa kyläkaupasta kukkasen, jonka vein haudalle. Mieleeni virtasi useita kivoja muistoja mutta samalla mieleni valtasi ikävä. Hautausmaan hiljaisuudesta palasin takaisin erämaan hiljaisuuteen.

 Suo.

Istuskellessani nuotiopaikalla napsauttaen päivän ensimmäisen ja toisen virvoitusjuoman, päätin lähteä katsastamaan Liesjärven leiripaikan, missä eilen en käynyt. Osa Liesjärvestä ei enää kuulu Seitsemisen Kansallispuiston alueeseen. Maastokuvioiseen rinkkaani pakkasin tarvittavat eväät ja tarvikkeet. Heitin rinkan selkääni, kiinnitin koiran hihnan lannevyöhön ja lähdimme kohti uusia seikkailuja. Ulkona tarkeni olla hyvin T-paidalla ja shortseilla.

Lähdin kävelemään samaista polkua kohti Lieslampea, jota pitkin eilen jo kävelin. Ohitin samaisen Hiittenhautakankaan, jonka korkeat männyt näyttivät yhtä ylväiltä kuin eilenkin. Pysähdyin katsastamaan lähteen, joka sijaitsee Hiitteenkankaalla. Seitsemisen kansallispuiston alueella on muutamia kaivoja sekä kyseinen lähde. Juomavedet ovat juomakelpoisia, osan kaivon vesi on syytä kuitenkin puhdistaa ennen juontia, samoin kuten myös järvien, jokien ja purojen sillä veden laatu vaihtelee alueittain.

 Sieni.

Matkatessani hyväpohjaista kangaspolkua saavuin Kangaslammelle, jossa eilen olleita joutsenia ei enää näkynyt. Lieslammelta jatkoin matkaani kohti Liesjärveä. Kävelin pitkin lammen rantaa, lammen toiseen päähän asti, jossa lampi muuttuu kapeaksi joeksi. Veden pinnan alla vesi virtaa hiljalleen, tuudittaen kasvillisuuden kevyeen liikkeeseen. Täällä silmiini kantautuivat ensimmäiset merkit majavista. Liesjoen kumpaakin puolta reunustivat kalvetut puunrungot, jotka törröttivät maasta ikäänkuin teroitetut ansakepit. Olisi siinä näkemistä kerrakseen, kun majava talttahampaillaan katkaisee kymmensenttisen puun 10-15 minuutissa.

 Majavan kaato.

Jatkoin matkaani kohti synkkää metsää, jota koristivat suuret ja paksurunkoiset kuuset. Matkaa oli kiva tehdä, sillä tänä vuonna hyttysiä ei ole niin paljoa kuin edellisenä kesänä. Saavuin Liesjärven leiripaikalle, joka oli maisemaltaan ja sijainniltaan kuitenkin pienoinen pettymys. Olin kuitenkin onnellinen siitä, että olin ainoa retkeilijä alueella ja siitä, että olin juuri nyt täällä. Leiripaikalla puut olivat päässet vähiin, joten turvauduin keräämiini käpyihin ja maassa lojuneisiin oksiin. Sytytin nuotion, tein maittavan ruoan sekä itselleni, että koiralleni. Hyvin nautitun ruoan ja juomien jälkeen oli vain kiva istua ja nauttia olemisesta.

 Laavu.

Hetken istuminen vierähti nopeasti kolmituntiseksi, kunnes oli taas aika jatkaa matkaa. Ajoitus oli täydellinen, koska sillä hetkellä kun sain rinkkani selkään, leiripaikalle saapuivat uudet retkeilijät. Jatkoin matkaani kohti Käsikivenkangasta sekä Tasainenkangasta. Maisema muuttui hyvinkin nopeasti synkästä kuusimetsästä kuivemmaksi kangasmaastoksi, jossa hieman kitukasvuiset männyt taistelevat elämästään.

Palasin jo kulkemaani reittiä takaisin Soljastenkankaalle. Kiersin vielä Saari-Soljasen reitin, matkalla sain ihastella suomalaista suoluontoa ja sen monimuotoisuutta. Soljasten suoalue on yksi laajimmista luonnontilaisista suoalueista Seitsemisen kansallispuistossa. Kuljettuani hyväkuntoista polkua, saavuin Jaulinnevan katselulavalle. Täällä istuin, nautin karusta avosuomaisemasta ja sen ihanasta tuoksusta. Hiljalleen jatkoin matkaani kohti asemapaikkaani, sillä mihinkään minulla ei ollut kiire.

 Soinen mäntymetsä.

Leiripaikalle saavuttuani kaikki tavarani olivat niinkuin lähtiessänikin. Toiset retkeilijät olivat pakanneet tavaransa ja lähteneet pois. Sain taas olla yksin, nauttia yksin olemisesta jota tältä reissulta lähdin hakemaankin. Eiliseltä oli jäänyt illaksi vielä kasa puita, joten puutöitä ei kauheasti tarvinnut enää tehdä. Illan viilentyessä ja pimentyessä, valmistin jälleen kerran maittavan aterian kera maittavien juomien. Loppuillan istuin rätisevän, lämmittävän nuotion ääressä tekemättä yhtään mitään. Olin vain ja nautin maailman kauneimmasta äänestä, hiljaisuudesta. Tätä ääntä, jota nyt eivät edes kuikkien kauas kantavat äänet rikkoneet.

Heräsin jälleen kukonlaulun aikaan. Aamu oli pilvinen, viileähkö ja kostea. Yöllä ei ollut kuitenkaan satanut, vaikka niin olisi voinut luulla. Katselin oviaukosta lammen pinnassa hiljalleen leijuvaa usvakerrosta. Oli täydellisen hiljaista. Olin vielä kuitenkin väsynyt, joten suljin teltan ja jatkoin uniani lämpöisessä makuupussissani, koira vieressäni. Päivän jo valjenneena nousin teltasta ja valmistin kevyen aamupalan, nautin erämaan kauneudesta.

Usva oli kadonnut lammen pinnasta, jostain kauempaa kuului korpin ääni. Katselin rannassa seisovia käkkärämäntyjä, ajatuksissani katosin tästä maailmasta. Jokainen matka tulee kuitenkin joskus päätökseensä, niin myös tämä. Oli aika purkaa teltta ja pakata tavarani, koira seurasi vieressä touhujani. Loin viimeisiä katseitani lammelle, mieleni halajaisi vielä jäädä tänne rauhallisille salomaille. Oli aika jättää hetkelliset jäähyväiset sen kauneudelle ja hiljaisuudelle, tulemme kuitenkin näkemään toisemme vielä monta kertaa.