Gourmet-retki Kurjenrahkaan

 Kurjenrahka tarjoaa patikkaretkille valinnanvaraa.

Retki on aina elämys. Varsinkin lasten kanssa vaeltavan ja retkeilevän aikuisen ei kannata ottaa liikaa paineita vaikkapa eväistä, saati muista varusteista. Niin lapsille kuin aikuisillekin luonnon helmassa maistuvat arkisemmatkin eväät, vaikkapa ruisleipä juustolla, jogurttipikari kannon nokassa istuen tai se perinteinen makkara nuotiolla paistaen. Sanoisin, että eväät eivät ole pääasia, mutta ne tekevät retkestä oikean retken.

Meillä on arkena usein tapana lähteä hetken mielijohteesta lasten kanssa läheiselle luontopolulle tai tuttuun metsään. Aina ei oteta eväitä ollenkaan, mutta usein pakataan jotain pientä, vaikka vain juotavaa ja joku pähkinäpussi mikä sattuu kaapista löytymään. Niitä on mukava mutustella pieni hetki luonnossa rauhassa istuen. Kun lapset olivat pienempiä, lähdettiin tuttuun metsään syömään vain iltapala, joka sisälsi usein jogurtin ja leivän sekä juoman, joskus hedelmäpaloja tai muuta mukavaa. Matkaa ei taitettu aina edes kilometriä, mutta sopivan paikan sattuessa kohdalle iltaeväät syötiin siinä, ilman sen kummempaa määränpäätä. Lapsemme ovat kulkeneet vauvasta lähtien rintarepussa mukana luonnossa.

Rohkaisen jokaista lähtemään, vaikka lapsi olisi jo isompikin, eivätkä luontoretket olisi ennen kuuluneet harrastuksiin. Aina voi lähteä ja aloittaa retkeilyn, retki on elämys kaiken ikäisille, myös aikuisille.

 Luontokokemukset ovat tärkeitä kaikenikäisille.

Yhtenä huhtikuun aamuna päätimme lähteä meille ennestään tuntemattomaan Kurjenrahkan kansallispuistoon, ja panostaa tällä kerralla eväisiin vähän enemmän. Nyt oli aikaa valmistautua rauhassa. Retkikeitin on meille tuttu kapistus ja päivän retkiateriaa lähdettiin pohtimaan sen pohjalta. Jotain hyvää, kiireettömästi valmistettua… miten olisi lohikeitto! Ilma oli vielä sen verran viileää, että meillä oli vahva oletus kalan säilymisestä muutaman tunnin repussa kylmäkallen kaverina.

Jos retkellä haluaa hifistellä vähän enemmän, on aina helpompaa maastossa jos tarvikkeet on valmisteltu etukäteen kotona mahdollisimman valmiiksi. Pilkoin ja huuhtelin perunat, sellerit ja porkkanat pussiin, kala paloiteltiin ja suolattiin sekä maustettiin ja laitettiin muovipurkkiin jonka pakkasin kylmäkallen kanssa. Pidemmälle retkelle ei ole järkeä kylmäkallea kantaa painolastina, koska sitä ei pysty uudelleen hyödyntämään mitenkään metsässä, mutta päiväretkelle se on ihan ok. Lisäksi pari kasvisliemikuutiota, puolikas paketti sulatejuustoa ja pieni 2dl purkki kermaa, nyt ei säästeltäisi kaloreissa! Keiton kyytipojaksi kuivaa ruisleipää ja voita. Meillä on jääkaapissa aina voita pienemmässä muovipurkissa valmiina napattavaksi retkille mukaan. Voi säilyy hyvin vähän pidemmänkin aikaa repussa, päiviäkin, talvella kauemmin. Leivät voi myös voidella valmiiksi, mutta joku oma fiilis siinä on, että sen voinokareen voi sipaista siihen leivälle itse siellä metsässä.

 Pitkospuilla suon yli pääsee kuivin jaloin.

Varusteet kannattaa kerätä ensin kaikki kasaan ja pakata reppuun tai rinkkaan vasta kun on silmäillyt läpi että kaikki tarvittava on varmasti mukana. Meillä oli suunnitelma testata tällä retkellä myös uusia rinkkoja, joten tavaraa haalittiin vähän tarkoituksella päiväretkelle reilunlaisesti. Ruokien lisäksi pakattiin retkikeittimet, sekä kaasuversio, että risukeitin, isompi kattila, kahvipannu, ruokailuvälineet, lautaset, kupilkat juomia varten, istuinalustat, kahvia, pullapitkosta pätkä jälkkäriksi, lakkahilloa, puukot, tulentekovälineet ja muutama varavaate. Jokaiselle oma vesipullo, meille aikuisille oli oikein juomarakot rinkassa.

Matkaan lähdettiin aamupäivällä ja ajomatka Kurjenrahkaan kesti vain reilun tunnin Satakunnan sydämestä Kuhankuonolle Pöytyään. Kurjenrahkan kansallispuisto sijaitsee useamman kunnan alueella ja sieltä löytyy myös historiallisesti merkittävä kuntien rajapyykki Kuhankuonon vanha rajakivi. Rajakivi seisoo Mynämäen, Maskun, Auran, Nousiaisten, Turun, Pöytyän ja Ruskon kuntien rajojen risteyskohdassa. Tämä kivi olikin ensimmäinen etappimme retkellä ja sitä ihmeteltiin perheen kera tovi.

 Vanha rajakivi entisellä paikallaan.
 Kansallispuistoonkaan ei sovi lähteä ilman suosikkipehmolelua.

Liikkeellä oli paljon ihmisiä kauniina keväisenä lauantaina ja Kuhankuonon parkkipaikkakin oli aika täynnä. Mukavasti silti saatiin taittaa matkaa aikalailla omalla porukalla, ja vastaantulijoita tervehdittiin reippaasti. Kaikki tuntuivat olevan hyvällä tuulella retkeilemässä. Lähtiessä meillä ei ollut aivan tarkkaa suunnitelmaa reitistä. Savojärven kierrosta on moni kehunut hienoksi, mutta halusimme taittaa vähän pidemmän matkaa joten jatkoimme hetken matkaa Pukkipalon reittiä ja palasimme sieltä takaisin Savojärvelle. Päivän kokonaissaldoksi tuli n. 10 km kaikkineen.

 Rantajäät ovat jo sulaneet.

Ruokailu oli tällä reissulla sattuneesta syystä yksi retken odotetuimmista hetkistä.  Päädyimme kypsentämään lohikeiton kaasukeittimellä ja kahvivedet keiteltiin risukeittimellä, pitihän kumpikin ottaa käyttöön kun ne mukana olivat. Keitto aloiteltiin veden keittämisellä ja kun se alkoi olla lähellä kiehumista, lisäsimme kasvisliemikuution, kasvikset ja hetken päästä perunat. Niiden kiehuessa oli hyvin aikaa vähän katsella taivaalla lipuvia pilviä ja nauttia mukavan lempeästä ilmasta. Lumet olivat sulaneet hyvin ja maasto oli suurimmalta osin kuivaa. Kevät tuoksui selvästi ilmassa. Taukohetkissä hauskaa on myös se, että lapset keksivät aina tekemistä ”ihan tyhjästä”. Mielikuvitus lentää ja metsässä mieleen tulee vaikka millaisia seikkailuleikkejä, niin tälläkin kertaa. Ei tarvittu mitään ulkoisia ärsykkeitä kun metsä on ympärillä, eikä kukaan kysellyt tabletin perään. Sitä vapaata touhuilua on aina mukava seurata.

Perheen nuorimmat tekivät hienon löydön evästelypaikan lähistöltä, joltain kauriseläimeltä oli tippunut sarvi. Oma veikkaus valkohäntäpeura mutta takuuseen en siitä mene. Sarvia ihmeteltiin hyvän aikaa, ne pääsivät repussa kotiinkin. Epäröin hetken niiden kotiin ottamista, koska en pidä ajatuksesta että kansallispuistosta tuodaan mitään mukana, marjat ja sienet ovat asia erikseen mutta nekin tulee poimia maastoa kunnioittaen. En kuitenkaan keksinyt syytä tai löytänyt googlettamalla tietoa, jossa kiellettäisiin sarvien mukaan ottaminen. Ne eivät ole sama asia kuin maaperään kuuluva kivi tai puu, vaan ovat tippuneet sinne vähän erilaiselta kansallispuiston kulkijalta.

 Kuka lie sarven pudottanutkaan, ei luultavasti sitä enää kaipaa.

Kun perunat olivat melkein kypsiä, paloittelin keittoon sulatejuuston ja lisäsin lohipalat, sekä lorautin perään kerman. Vielä hetkeksi kansi kiinni, ja tässä vaiheessa kaikkien ruokahalu oli jo vähintään tasolla hyvä. Kattilasta nouseva tuoksu oli todella herkullinen. Lapset kerääntyivät leikeistä lähemmäs, ja kohta sain kauhoa jokaiselle reilun annoksen höyryävää keittoa ja lautasen reunalle ruisleivän. Ruoka nautittiin yhdessä hartaasti nauttien ja aikalailla hiljaisesti myhäillen. Annos oli niin reilu, että halukkaille riitti vielä santsilautanenkin, eikä yhtään ruokaa mennyt hukkaan

 Luonnossa ruokaillessa ja evästellessä pitää aina muistaa roskaton retkeily, eikä myöskään ruuantähteitä ole suotavaa heitellä mihin sattuu, ei ainakaan vesistöön. Jälkkäriksi keitettiin aikuisille kahvit, ja kaikki saivat oma pullasiivun jonka päälle levitettiin paksu kerros lakkahilloa. Vatsa oli täynnä ja mieli iloinen näin ruhtinaallisen aterian jälkeen.

 Lohikeitto ja ruisleipä auttaa jaksamaan pidemmälläkin polulla.
 Pullakahvi - paras jälkiruoka aterian päätteeksi.

Tavarat pakattiin takaisin reppuihin ja kun paikat olivat kunnossa, lähdimme jatkamaan matkaa. Onneksi jalka ei painanut liikaa vaikka ruoka oli aika raskas, päinvastoin nyt jaksoi taas talsia eteenpäin sopivalla vauhdilla. Matkamme jatkui Pukkipalon reitiltä takaisin Savojärven reitin suuntaa, ja Savojärven ympäri takaisin parkkipaikalle. Tällä osuudella päästiin ihastelemaan todella kaunista suoluontoa ja Savojärven rantamaisemaa monesta kulmasta. Jäät olivat juuri lähtemässä ja paikoitellen jäähileet helisivät ranta- aallokossa. Väistelimme pari kertaa nopeampia kanssaretkeilijöitä. Pitkospuilla on kohteliasta väistää jos takaa tulee nopeammin kulkevia.

Pidimme muutaman lyhyen juomatauon suo- ja järvimaisemia ihastellen. Lopuksi käväisimme vielä Kurjenrahkan luontotuvalla, jossa oli pienessä tilassa mukava kaikille joka päivä avoin näyttely jossa kerrotaan kurjista ja niiden ohella alueen luonnosta. Luontotuvan lähettyvillä näkyi isompi retkikunta. Ehkä partiolaisia, jotka kuivattelivat varusteitaan edellisyön sateen jäljiltä.

Meidän retkemme Kurjenrahkaan oli kaikin puolin onnistunut. Gourmet-henkinen ruokailu kruunasi päivän, lohikeitto maistuu metsässä paremmalta. Joskus voisi olla mukava käydä alueella Vajosuon vaellus ja viettää maisemissa myös yötä telttaillen. Reittejä löytyy moneen lähtöön. Lohikeiton lempeä maku vielä suussa maistuen, sanoimme Kurjenrahkalle näkemiin, vielä joskus palataan.