Maailman siivouspäivän raportti Adrianmereltä

 Ilta hämärtyy Adrianmerellä Salin satamakylässä.

Vietin kansainvälisen roskiensiivouspäivän Kroatian Dugi Otok -saarella. Kirjaimellisesti käännettynä “pitkä saari” on nimensä mukainen, 45km pitkä kapea kaistale kivistä maata Adrianmerellä Zadarin edustalla.

Leiripaikkani, pieni syrjäinen aukea havupuiden keskellä Salin satamakylän kallioilla, oli poikkeuksellisen törkyisä. Olin valinnut sen tarkoituksella, jotta tekemistä olisi heti aamusta asti. Herättyäni kaivoin työhanskat esiin ja keräsin yhden säkin täyteen tupakantumppeja, sipsipusseja, pulloja, tölkkejä, sekalaista muoviroskaa sekä tietysti omia inhokkejani kosteuspyyhkeitä, joita yleensä löytyy muutoin siisteiltäkin telttapaikoilta. Aivan kuin ne olisivat jonkinlainen poikkeus, jonka saa jättää metsään.

 Yleensä jättäisin tämän leiripaikan huomiotta.

Kannoin neljässä osassa roskat, pyörälaukut ja itse fillarin jyrkkää rinnettä pitkin takaisin polulle. Vein roskat säiliöön ja söin satamassa ansaitun aamupalan. Ei tämä loppujen lopuksi niin vaikeaa tai vastenmielistä ole, pohdin. Yleensä yritän muistaa noukkia luonnosta edes yhden muun ihmisen jättämän roskan, jotta paikka jäisi sentään siistimmäksi kuin tullessani. Isompiin talkoisiin olen vaivautunut harvemmin.

Päivän pääkohteeksi olin päättänyt Telašcican kansallispuiston mutaman kilometrin päässä. Ripustin roskasäkin ohjaustangon kahvaan ja keräsin matkalta mm. kymmenen tupakka-askia. Kynnys tyhjän rasian heittämiseen auton ikkunasta ei taida olla suuri, kun kerran tumpitkin lentävät minne sattuu. Saaren luonto on erittäin kuivaa ja puskaista, eikä vettä ollut satanut viikon aikana vielä tippaakaan. Tajuavatkohan tupakoijat aiheuttamaansa palovaaraa?

 Tiesitkö, että lähes 100% ravuista ei tupakoi?

Kansallispuiston rajalla lipunmyyntikojun tyttö kiitti yllättyneenä avusta ja säästi minulta kolme euroa päästämällä ilmaiseksi portista. Kuulin että Greenpeace oli myös alueella siivoamassa rantoja. Puistonvartijoille itselleenhän kaikki päivät olivat siivouspäiviä.

Poljin Mir-nimisen lahden liepeille, jossa tajusin kuinka erilaisina roskat näyttäytyvät meren rannalla. Maalla muovikassit olivat yleensä yhdessä osassa, kun taas mereen päästyään suolavesi ja aallot repivät ne sadoiksi riekaleiksi. Monet paloista ovat mikroskooppisen pieniä ja päätyvät hyvin helposti kalojen, ja myöhemmin ihmisten, ruoaksi. Alla olevassa kuvassa näkyy satoja muovinpaloja, ja kun pöyhin havunneulasia päästäkseni isompiin osiin käsiksi, alta löytyi tuhansia lisää. Tehtävä oli mahdoton.

 Kun muovi pääsee hajoamaan mikropalasiksi, sen siivoamisesta tulee erittäin vaikeaa.

Tein parhaani pienen sataman ympärillä, jonka jälkeen pulahdin veteen vilvoittelemaan kuumalta auringolta. Kirkasvetinen ja 25-asteinen Adrianmeri oli parasta lääkettä likaisen ja hikisen päivän lounastauolla. Sukelluslasien läpi näkyi myös merenpohjan jätettä, jota heitin välillä laiturille. Valtaosa ajasta meni kuitenkin kiehtovaa pinnan alaista elämää ihaillessa. Aaltojen muokkaama välkehtivä valo lipoi koralleja, simpukoita, levää ja merimakkaroita.

Aina välillä snorklatessa tuli vastaan yli tuhannen sardiinin parvi, joka kiersi minut molemmilta puolilta ja sulautui taas yhdeksi massaksi. Välillä ne hyppivät vedestä ilmaan saalistajaa pakoon. Pari uteliasta satulasargia seurasi minua lähes jatkuvasti. Teki melkein mieli pyytää viattomilta kaloilta anteeksi ihmisen tuomaa tuhoa ja saastetta niiden elinympäristöön.

 “Siehän laihdut ihan silmissä!”

Iltapäivällä kiersin vielä saaren etelänokassa sijaitsevan suolavesijärven luontopolkua, mutta löysin vain yksittäisiä pikkuroskia. Paikka oli suosittu turistikohde, jossa käy näin loppukesästäkin satoja ihmisiä päivässä suurten veneiden tuomina. Ilmeisesti joko puiston työntekijät pitivät erittäin hyvää huolta siisteydestä, tai joku muu oli ehtinyt jo ottaa alueen käsittelyyn päivän kunniaksi.

World Cleanup Day oli lopulta erittäin positiivinen kokemus. Vaikka oma osallistumiseni oli hyvin pienimuotoista Muotkatunturin siivoamiseen ja tapahtuman lukemattomiin muihin kunnioitettaviin projekteihin verrattuna, opin sen aikana monta asiaa:

  1. Yhden leiripaikan putsaaminen tapahtuu käden käänteessä, kunhan vain jaksaa aloittaa.

  2. Ihmiset eivät pidä yksinäistä roskia noukkivaa turistia outona, vaan sain paljon peukkuja ja kannustusta. Ainakin pari muuta innostui myös tekemään oman osansa.

  3. On turha odottaa joka asiassa toimia hallitukselta tai ties miltä vastuulliselta organisaatiolta. Usein ei riitä, että huolehdin vain omista tekemisistäni, vaan voin laajentaa vastuualuettani tässä ja monessa muussa asiassa. Me tavalliset ihmiset voimme saada aikaan vaikka mitä, jos vain päätämme niin.

  4. Merten saastuttaminen on valtava ongelma. Jopa 10 miljoonaa tonnia muovia päätyy meriin joka vuosi. Myrkytämme planeettaa ja ruokaketjuamme mielisairaalla tavalla.

  5. Vaikka roskien kerääminen pois ympäristöstä on jalo päämäärä, se ei ole vielä tarpeeksi. Maailmassa tuotetaan jatkuvasti käsittämättömät määrät muovijätettä, josta valtaosaa ei kierrätetä. Olisi parempi yrittää minimoida varsinkin muovin käyttöä mahdollisimman paljon, jolloin koko ongelmaa ei synny. Kaupassa voi tehdä paljon tärkeitä valintoja. Pois mikromuovit, yksittäispakkaukset, ja muut turhat muovirasiat. Lasi ja pahvi kierrättyvät paremmin.

 Miksi saastuttaa jotain hyvää ja kaunista?

Koko päivä oli vähintäänkin onnistunut: Yli 13 miljoonaa ihmistä 156 eri maasta osallistui tekemään yhteisestä kodistamme paremman. Kiitämme kauniisti kaikkia mukana olleita. Eikä sovi unohtaa sitä suurta enemmistöä, joka ei alun perinkään roskaa ympäristöämme.

Reppuretki on mukana talkoissa myös ensi vuonna. Toivottavasti sinäkin!